HUVIPUISTOPÄIVÄN ASUA

Olenkin jo aikaisemmin kirjoitellut täällä blogissa siitä, kuinka minusta tuntuu, että koko kesä on mennyt osaltani ihan ohi. Kunnon reissuja tai kesäpäiviä ei ole vaan ehtinyt viettää. Viime perjantaina tähän tuli kumminkin onneksi pienen pieni korjaus. Ystäväni muutti juuri Tampereelle, joten loppuviikosta menin hänen luokseen kyläilemään. Perjantaina lähdimmekin viettämään huvipuistopäivää Särkänniemeen. Mikäs sen kesäisempää, kuin pitää ystävän kanssa hauskaa huvipuistossa! Ajatelkaa, että edellisestä huvipuisto käynnistäni oli kulunut jo kuusi vuotta. Sen kyllä huomasikin, sillä ei sitä todellakaan jaksanut enää pyöriä ja juosta laitteissa samanlailla, kuin silloin pienenä. Vaikka emme edes hurjimpiin kieppumislaitteisiin mennyt, niin paha olo onnistui silti iskemään meihin ja päätimmekin suosiolla luovuttaa vähän aikasemmin. Huippuhauska päivä meillä kumminkin oli ja oli ihanaa päästää sisäinen lapsi valloilleen.

Toppi Bik Bok, housut Asos, laukku Gina Tricot, kengät H&M, aurinkolasit Gucci

Mun huvipuistoasu koostui vaaleanpunaisesta ja mustasta. Päällä mulla oli Asokselta tilatut ihanat vaaleanpunaiset housut, joista on tullut ihan tämän kesän ykköshousut. Yhdistin ne vaan mustaan ja jalkaan laitoin tietty nyöriballeriinat, niin eipähän ollut ainakaan sitä vaaraa, että kengät sattuisi tippumaan jalasta vuoristoradassa. Simppeli asu, mutta mä tykkään! Mitäs te sanotte?