IT'S BEGINNING TO LOOK A LOT LIKE CHRISTMAS

Kenkien alla narskuu lumi, pakkanen kipristelee hiukan poskia ja kauniit lumihiutaleet laskeutuvat rauhallisesti maahan. Lumi on ihmeellinen ja kaunis asia. Tänä vuonna ensilumi saapui juuri oikeaan aikaan, sillä se valaisee ihanasti vuoden pimeintä aikaa. Toivottavasti nämä lumet säilyvät, eikä sulaisi enää pois. 

Yksi parhaita juttuja lumen tulossa oli se, että pääsin taas kaivamaan villakangastakkini sekä ihanat ja lämpöiset nahkasaappaani kaapista. Tätä kaksikkoa olinkin jo hiukan ikävöinyt. Tänään päätin yhdistää ne tekonahkapöksyihini sekä superpehmeään ja pörröiseen neuleeseen, jonka ostin aikoinaan Lontoosta. Tarvitsisin ehdottomasti kaappiini lisää tälläisiä laadukkaita ja pehmoisia neuleita, jotka kestävät vuodesta toiseen hyvänä. 

Paras juttu lumen tulossa on kumminkin se, että ne toivat minulle myös joulufiiliksen. Eihän tässä ole kuin reilu kuukausi ennen jouluaattoa, joten mielestäni on ihan sopiva aika alkaa jo intoilemaan joulusta. Tänään leivoin ensimmäiset piparit ja join tietenkin glögiä niitä maistellessa. Olen myös taas pikkuhiljaa aloittanut joululahjojen teon, jottei kaikki projektit kasaantuisi viimeiselle viikolle ennen jouluaattoa. Niin ja joululaulujakin olen jo kuunnellut, jouluhöperö kun olen. Onko kukaan muu aloittanut jo joulun odottamisen?

tekonahkahousut New Yorker, neule Lontoosta (en muista kaupan nimeä), takki Vero Moda, choker-kaulakoru Gina Tricot, saappaat Vagabond, hanskat H&M

Nyt mä lähden koiran kanssa nauttimaan vielä tuosta ihanasta säästä ja lumesta ulos. Ihanaa lauantaita kaikille! <3