KARVAA, PRINTTIÄ JA REIKIÄ

Perjantai ja viikonloppu ovat taas täällä! Viikonloppu on aina syy hymyyn. Myöskin se, että ylioppilaskirjoitusten kanssa aletaan olemaan voiton puolella on syy hymyillä. Enää kaksi koetta jäljellä ja sitten voi huokaista. Myös kevään merkit on ollut viime päivinä syynä hymyyni. Aurinko on hellinyt meitä oikein kunnolla kuluneen viikon aikana. Eilen kaivoin myös talviunta nukkuneet vaaleat revityt boyfriend-farkut kaapista ja kiskaisin ne jalkaan. Ehdoton kevään merkki on kyllä se, että tarkenee taas revityissä farkuissa. Myös auringon paiste, joka on mahdollistanut aurinkolasien käytön on suuri plussa. Varsinkin tällä hetkellä, kun kuljen kaiket päivät ilman meikkiä ja kasvojen iho on räjähtänyt stressin takia olen todella kiitollinen siitä, että voin piiloutua suurien aurinkolasien taakse.

Huomenna suuntaankin Kouvolaan, josta tulette kuulemaan myöhemmin lisää. Sen voin paljastaa, että kivoja juttuja luvassa. Muuten viikonloppu tulee sujumaan vaan matematiikan ja terveystiedon parissa, vaikka hirveesti ei enää iskisikään. Pakko kumminkin jaksaa vielä loppurutistus, jotta ainakin tietää tehneen parhaansa. Tai no parhaansa ja parhaansa... Jatko-opiskelujuttuihinkin täytyisi nyt paneutua. Kuka ikinä keksikään laittaa yhteishaun kirjoitusten päälle, ei kamalasti ajatellut meitä abiturientteja. Noh, ehkä tästä selvitään. Tsemppiä muille abeille loppurutistukseen ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! <3

T-paita Gina Tricot, boyfriend-farkut Primark, takki kirppari, nilkkurit Andiamo, aurinkolasit Bijou Brigitte