KESÄN EKA ROAD TRIP

Kaunis kesäpäivä, paras ystävä ja lempparibiisien laulamista niin kovaa, kun lähtee. Kaikki ne ainekset, mitä täydelliseen road trippiin edes tarvitsee. Saimme viime viikon perjantai-lauantai välisenä yönä idean, että hei mehän lähdetään huomenna pienelle päiväreissulle. Rakastan tehdä kaikkea extemporea, joten innostuin ideasta todella kovin. Muutenkin kaikki parhaat reissut ja kokemukset syntyvätkin yleensä hyvin extemporesti.

Ensimmäinen pysähdyksemme olikin Parikkalan Patsaspuistossa. Viimeksi olen kyseisessä paikassa käynyt joskus todella nuorena ja muistan, että silloin koin patsaat jo jollain tavalla todella pelottaviksi. Tunne ei ollut hävinnyt minnekkään, vaan jotain pelottavaa niissä edelleen oli. Kiertelimme puiston läpi, jonka jälkeen päätimme suunnata takaisin autolle ja jatkaa matkaa. 

Seuraava pysähdyksemme olikin Kesälahdella, jonka päätimme käydä tsekkaamassa. Kävimme kaupassa hakemassa jätskiä ja käppäilimme hetken ulkona. Sää oli myös mitä mainioin Kesälahdella, sillä aurinko porotti tyhjältä taivaalta ja aste lukemat kohosivat yli kahdenkymmenen. Ennen kuin lähdimme kohti seuraavaa kohdetta, joka oli mökkimme, niin kävimme hakemassa kaupasta grilliruuat mukaan ja hyppäsimme taas autoon. Meillä oli autossa omat carpool karaoket menossa, sillä välillä hoilotimme Despacitoa täysillä ja välillä taas Robinia. 

Mökille päästyämme grillasimme ruokamme ja nautimme vähän aikaa ihanasta illasta, ennen kuin suuntasimme takaisin kotiin. Kotiin päästyä oli kyllä aika väsynyt, mutta onnellinen olo. Taas yksi sellainen ihana kesäpäivä takana, mitä voi talven pimeillä muistella hymyssä suin. Nauttikaa siis nyt kun voi! Lähtekää extemporesti reissuun, sillä kaikkea ei aina tarvitse miettiä niin tarkkaa etukäteen. Voin luvata, että ne parhaimmat kokemukset syntyvät yleensä hyvinkin extemporesti. Älkää siis miettikö liikaa, vaan menkää ja tehkää, eläkää! Oikein ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! <3