LUOTTOKOMBO JA AIKALISÄ?

Näyttäisipä tällä hetkellä ulos katsottaessa yhtä valkoiselta, kuin näissä kuvissa. Sää vaihtelee päivittäin ja jos yhtenä päivänä ulkona on valkoista, niin voi olla hyvinkin varma siitä, että seuraavana päivänä lumet ovat jo tiessään ja tilalle on palannut aina niin ihana vesisade. Tämä joulukuu ei selvästikään osaa päättää, että mitä se haluaa olla. Niin tosiaan, joulukuu. Havahduin joulukuun alettua siihen, että ensimmäinen ajatukseni oli "ei perhana, nyt tosiaan on joulukuu". Olen pitänyt aina itseäni maailman suurinpana jouluihmisenä, mutta tänä vuonna joulukuun alettua en ollutkaan enää niin innoissaan asiasta. Stressilevelit tuntuvat nousevan heti paljon korkeammalle, sillä olisi niin paljon juttuja, mitä täytyisi ehtiä tehdä ennen joulua. Kalenterista löytyy lähes joka päivälle jotain ja tyhjät hetket täyttyvät koulutehtävistä ja ystävien näkemisestä. Joulufiilistä ei siis ole ihan helpoin löytää silloin, kun juoksee päivät pitkät paikasta toiseen ja samalla päässä pyörii kaikki ne asiat, mitkä täytyisi muistaa vielä tehdä. Aika on siis tällä hetkellä se asia, jota haluaisin lisää. Voitaisiinko mitenkään vielä lisätä kalenteriin muutama luukku ennen joulua?

Joulukuun alettua tajusin myös, että tämähän on taas viimeinen kuukausi tätä vuotta. Enää muutama viikko, niin tämä(kin) vuosi vaihtuu ja toivotetaan taas tervetulleeksi seuraava vuosi. Musta on oikeasti aika haikeaa jättää tämä vuosi taakse. Tämä vuosi on nimittäin ollut ihan mieletön, enkä olisi valmis luopumaan siitä ihan vielä. Olen löytänyt aivan ihania ihmisiä elämääni ja päässyt suuren harppauksen kohti unelmiani. Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan ennen, sillä elämästäni löytyy kaikki, mitä ikinä voisinkaan toivoa. Voisiko siis enää paremmin mennäkään?

Ja jotta tämä postaus ei menisi pelkäksi pehmoisten puhumiseksi, niin voisin esitellä teille tätä asua. Asua, joka on toiminut mun yhtenä luottokombona tänä syksynä. Leveälahkeiset housut yhdistettynä poolopaitaan. Supermukava, mutta kumminkin tyylikäs yhdistelmä. Kokomustana toimii silloin, kun mielikuvitus on kadoksissa, mutta haluaa kumminkin näyttää hyvin tyylikkäältä, sillä kokomustissa ei vaan voi mennä pieleen. Ja hei huomatkaa nuo aivan supersuloiset tupsuilla varustetut nahkahanskat, joista on tullut ihan mun lempparit. Ihana lisä ihan tavallisiin hanskoihin, mikä saa niistä heti paljon mielenkiintoisemman näköiset.

Housut Bik Bok, poolopaita ja pipo Gina Tricot, takki Vero Moda, hanskat ja vyö H&M, kengät Vagabond

Mitäs te tykkäätte tästä asusta? Entä kaipaisitteko tekin kenties hiukan lisää aikaa ennen joulua?