PENKKARIT 2017

Toinen toistaan hauskempia ja hienompia asuja, painavia säkkejä karkkeja sekä useita tunteja kestäneitä valmisteluja. Naurua niin, että kyyneleet valuvat silmistä. Laulamista ja huutamista niin, että kurkku kipeytyy. Ihania ystäviä ja koulukavereita. Drinkkejä ja herkkuja. Jalat kipeiksi ja turvonneiksi tanssimista. Lyhyitä yöunia sekä aamuun asti bailaamista. Uusia muistoja, jotka eivät koskaan unohdu.

Niistä koostuivat penkkarini.

Torstaina päiväni starttasi jo hyvissä ajoin, sillä jouduin heräämään jo puoli kuuden aikoihin, jotta ehdin laittautua valmiiksi, ennen kuin lähdin käymään entisellä peruskoulullani. Koululla kävimme vierailemassa tunneilla, moikkaamassa vanhoja opettajia sekä heittelemässä karkkia lapsille. Suloiset pikkutytöt olivat aivan innoissaan yksisarvispuvustani ja tulivat antamaan haleja. Sain superpaljon muutenkin päivän mittaan kehuja asustani, mikä tuntui todella hyvältä, sillä asu oli täysin omaa käsialaani. Olin myös nähnyt sen eteen hurjasti vaivaa, sillä ideointi ja toteutus veivät rutkasti aikaa. Halusin asun, jota ei tulisi täysin samanlaisena vastaan ja siten syntyi päässäni idea tästä asusta. Olin todella ylpeä lopputuloksesta, sillä siitä tuli juuri sellainen, kuin sen päässäni kuvittelinkin.

Omalla koulullamme meillä oli ohjelmassa abigaala, jota koko lukiomme tuli seuraamaan. Gaala oli hauska ja erittäin onnistunut. Gaalassa jaettiin myös perinteiset abitittelit ja minut palkittiin Tyylilyyli-tittelillä. Gaalan jälkeen menimmekin valmistelemaan rekkamme, eli kiinnitimme tekemämme lakanat sekä kiipesimme lavoille. Sen jälkeen olikin vuorossa perinteinen rekka-ajelu keskustassa. Onneksi sääkin oli päättänyt suosia ajeluamme, eikä rekan kyydissä tullut kylmä, vaan pystyimme nauttimaan ajelusta täysillä ja pitämään hauskaa. 

Päivämme ei kumminkaan loppunut rekka-ajeluun, vaan illalla suuntasimme penkkareiden virallisille jatkoille baariin. Muutaman tunnin yöunien jälkeen lähdimmekin perjantaina busseilla kohti Helsinkiä ja kauan odotettua Abiristeilyä. Vaikka olo oli hiukan väsynyt edellisen päivän jäljiltä, niin laivalle päästyä piristyikin huomattavasti.

Risteilyllä nautimme buffetin antimista sekä hyvästä musiikista. Pidimme hauskaa ja juhlimme koulun päättymistä kunnolla. Kunnon kuvia laivalta ei oikein ole, sillä melkein kaikki kuvat ovat julkaisukelvottomia, haha. Hauskaa kumminkin oli ja ilta oli niin onnistunut, kuin voi vaan olla. 

Kotiuduimme tänään risteilyltä ja tämä abiturientti on ainakin kaikkensa antanut. Fiilis on hiukan haikea, mutta samalla erittäin onnellinen. Penkkarit ja abiristeily olivat paljon onnistuneemmat, kuin olisin ikinä voinut edes kuvitella. Kiitos jokaiselle, joka oli mukana tekemässä penkkareista ikimuistoiset. En pysty edes sanoin kunnolla kuvailemaan, kuinka mieletön kokemus oli. Nyt tämä abiturientti painuu kumminkin pehkuihin nukkumaan univelat pois. Hyvää yötä kaikille! <3