SPRING INSPIRATION 2017

Pinterest on taas ollut viime päivinä hyvinkin ahkerasti käytössä ja tauluihin on tallentunut toinen toistaan ihanempia kevätjuttuja. Sen takia päätinkin kasata taas myös blogin puolelle inspopostausta. Kevään lähestyessä kevyemmät materiaalit alkavat vetää puoleensa sekä kauniit värit. Tänä keväänä varsinkin vaaleanpunainen iskee muhun superhyvin. Valkoinen pitsi on myös sellainen, joka jaksaa vuodesta toiseen innostaa keväisin. Tänä keväänä pukisin valkoista pitsiä kauniiden paitojen muodossa farkkujen kanssa. Tänä keväänä olen ihastunut varsinkin mom jeans -farkkuihin. Täältä löytyykin jo asua niiden kanssa. Olen myös ihastunut kirjailtuihin (?) farkkuihin, joita siis koristaa esimerkiksi kukat. Toimii! 

Olisi kiva kuulla, että mikä teitä inspiroi tänä keväänä vai inspiroiko mikään. Nyt kumminkin haluan toivottaa kaikille ihanaa sunnuntai-illan jatkoa ja ihanaa inspiroivaa tulevaa viikkoa! <3