SYKSYN MUST HAVE -MEKKO

Rakastan mekkoja ja hameita, niin kuin useat teistä varmasti tietävätkin. Syksy ei myöskään tarkoita minulle niistä luopumista, vaikka ilmat viilenisivätkin. Varsinkin tänä syksynä, kun ilmat ovat pysyneet lämpiminä, on huoletta voinut viilettää menemään sääret paljaina. Aikaisemmassa postauksessa vilautinkin teille tätä ihanaa uutta neulemekkoani. Viimeisten parin vuoden ajan neulemekot ovat olleet keskeinen osa syyspukeutumistani. Ne ovat lämpimiä, supermukavia päällä ja ennen kaikkea monikäyttöisiä.

Täältä voittekin käydä kurkkaamassa, kuinka olen yhdistänyt neulemekkoa vuonna 2015 ja edelleen tuo sama neulemekko on käytössä. Lämpimillä keleillä neulemekkoa pystyy käyttämään ihan näin sääret paljaana, mutta viileämmillä säillä tykkään vetäistä sukkahousut ja/tai ylipolvensaappaat kaveriksi. Kun säät taas kylmenevät lisää, neulemekko menee myös farkkujen tai nahkalengginsien kanssa tunikana. Aika monikäyttöinen vaate siis.

Asujen lisäksi olen fiilistellyt viime aikoina syksyä myös monilla muilla tavoin. Olen noussut aamulla aikaisin ja suunnannut rauhalliselle aamukävelylle ihanaan kosteaan syysilmaan. Siinä herää niin mieli kuin kroppa kunnolla ja pääsee aloittamaan uuden päivän ihanan seesteisellä ololla. Voin suositella kyllä jokaiselle. Sen lisäksi syysfiilistelyyni on kuulunut viltin alla makoilu lämpimän juoman kera sekä kynttilöiden. Jotenkin vaan rakastan syksyssä sitä fiilistelyä ja rentoutumista. Kun päivät täyttyy kaikesta tekemisestä, osaa myös iltaisin nauttia siitä ihanan rauhallisesta hetkestä, jolloin voi vaan olla ja nauttia. Miusta ainakin tuntuu, että syksystä oppii nauttimaan vuosi vuodelta vaan enemmin. Vai mitä mieltä te olette?

Nahkatakki River Island, neulemekko Topshop, kengät Tata Italia, aurinkolasit Gucci, laukku Gina Tricot