TAISTELUA SYYSVÄSYMYSTÄ VASTAAN

Vaikka kuinka rakastankin syksyä, niin liittyy siihen silti aina semmoinen pieni mörkö, kuin syysväsymys. Vuodesta toiseen se yrittää syksyn alla päästä valloilleen. Tänäkin syksynä olen ihan todenteolla saanut painia sen kanssa. Syysväsymys voi näyttäytyä niin voimattomuutena, masennuksena, ahdistuksena tai vaan hallitsemattomina itkukohtauksina. Onnekseni voin kumminkin kertoa, että olen löytänyt keinoni taistella sitä vastaan ja siksi haluan jakaa myös teidän kanssanne ajatuksiani tästä.

Miun syksyyn on kuulunut hurjasti menoa ja meininkiä. Koulussa riittää hommaa ja tuntuu, että vaikka kuinka painaa menemään, niin hommat eivät vaan lopu. Arkipäivät kuluu koulussa ja kotiin päästyä kouluhommien parissa. Koska olen myös todella motivoitunut ja tunnollinen koulun käyntiä kohtaan, niin haluaisin tehdä kaiken aina mahdollisimman hyvin ja huolella. Sen takia otan paljon "turhaa" stressiä koulun suhteen ja ahdistun, kun en vaan millään pysty panostamaan kaikkiin koulutehtäviin niin hyvin, kuin haluaisin. Iltaisin väsyttää ja ahdistaa. Olen myös muutamia kertoja purskahdellut ihan turhista asioista itkuun. Myöskään jatkuva ikävä reilun sadan kilometrin päässä opiskelevaan poikaystävään ei helpota asioita. 

Onneksi olen kumminkin keksinyt keinoja helpottaa näitä tuntemuksia. Ensinnäkin syksyisin on supertärkeää huolehtia vitamiineista. Itse syön syksyisin ja talvisin monivitamiineja, sillä olen oikeasti kokenut ne hyödyllisiksi. Jotenkin mieli pysyy virkeämpänä ja ne auttavat jaksamaan. Koitan pitää muutenkin kroppani kunnossa urheilun, nukkumisen ja ruokailun avulla. Koitan syödä mahdollisimman terveellisesti, käydä nukkumaan ajoissa, jotta jaksaa sekä harrastaa kropalleni sopivaa urheilua.

Olen myös päättänyt, että pidän vähintään yhden päivän viikossa, jolloin en tee enkä edes ajattele mitään koulujuttuja. Väkisin vääntämällä ei onnistu mikään ja kun pitää vapaapäiviä, niin mieli pysyy virkeämpänä. Yksi tärkeimmistä taistelukeinoista syysmasennusta vastaan on kumminkin läheiset ihmiset ja suunnitelmat. Kun lähitulevaisuuteen keksii kaikkea kivaa pientä tekemistä, niin arjen stressin keskellä voi aina miettiä niitä. Itse esimerkiksi saan tsemppiä jo siitä, kun mietin tulevaa viikonloppua ja suunnittelen jotain kivaa tekemistä ystävien tai poikaystävän kanssa. Myös tälle syksylle ja talvelle mahtuu pari reissua, niin äidin kanssa kahden, kuin poikaystävän kanssa. Saa hurjasti energiaa ja jaksamista siitä, kun tietää, mitä kivaa on luvassa.

Villapaita Bik Bok, hame Seppälä, kengät Tata Italia, laukku Gina Tricot, aurinkolasit Nelly.com, korvakorut Glitter

Vaikka syysväsymys pääsee aina silloin tällöin kiusaamaan, niin onneksi positiivisuus puskee kumminkin jostain aina esiin. Onneksi koen itseni tällä hetkellä onnelliseksi ja lähipiiristäni löytyy niin paljon ihania ihmisiä. Onneksi en myöskään ole ainoa syysväsymyksen kanssa kamppailija. Nyt vaan täytyy kuunnella omaa kroppaa mahdollisimman hyvin ja koittaa keksiä paljon kaikkea kivaa pientä tekemistä, mikä ilahduttaa pidemmäksi aikaa. Kyllä tämäkin väsymysmörkö vielä peitotaan. 

Tsemppiä kaikille syysväsymyksen parissa kamppailijoille! Jättäkää ihmeessä kommentteihin teidän vinkkejä, jotka auttavat jaksamaan juuri teitä arjessa. <3