TUPARIT - ILTA TÄYNNÄ NAURUA JA HYVÄÄ SEURAA

Viime lauantaina heräsin jo aikaisin aamulla, vaikka luvassa olikin vapaapäivä. Tehtävää oli kumminkin paljon ja aikaa vähän. Täytyi ehtiä vielä siivota kämppä, hakea kaupasta viimeiset tarvikkeet, valmistella tarjottavat sekä tietenkin laittautua itse, ennen kuin ystäväni saapuisi. Oli nimittäin luvassa ihka ensimmäiset tuparini. Olin päättänyt pitää tuparit Lappeenrantaystävilleni, joita oli aivan ihana nähdä kunnolla pitkästä aikaa. Odotinkin jo malttamattomana lauantaina ystävieni saapumista päivällä samalla, kun tein valmisteluja.

Tarjoiltaviksi päätin pitkän mietinnän jälkeen valmistaa meksikolaistyylisen salaattibuffetin. Kun joukosta löytyy vaikka mitä ruoka-allergioita ja -rajoitteita, niin sellaisen ruuan keksiminen, mikä kävisi kaikille on hyvin hankalaa. Nyt jokainen sai koota mieleisensä salaattiannoksen ja syötävää löytyi kaikille. Ainakin vieraani tuntuivat olevan tyytyväisiä salaattibuffaan, joten voin todellakin suositella muillekin tätä vaihtoehtoa illanistujaisiin. Jonkinlainen booli oli myös saatava ja koska eihän tämä opiskelija omista mitään isoa booliastiaa, niin booli valmistui kätevästi kattilaan. :D Ei ehkä mikään visuaalisesti toimivin ratkaisu, mutta käytännöllinen kuitenkin! Ja kyllä se vieraille maistuikin! 

Ilta meni kaikin puolin mainiosti. Ehkä parhaiten illasta kertoo se, että napsin alkuillasta muutamia kuvia, mutta sen jälkeen unohdinkin puhelimeni ja kamerani ihan kokonaan ja nautin vaan hyvästä seurasta. Se on kyllä aina merkki huipusta illasta, kun näin pääsee käymään! Loppuilta menikin hyvin vauhdikkaissa ja hauskoissa meiningeissä. Seuraavana päivänä kyllä kolotti jalkoja hiukan tanssimisen jäljiltä ja oli kyllä sellainen olo, että hauskaa oli tullut pidettyä. Illasta jäi kumminkin taas aivan huippuhauskoja muistoja. Oli myös niin virkistävää nähdä vanhojen ystävien kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Kiitos siis vielä teille kaikille ihanille! <3 Nyt taas jaksaa puurtaa arkea ja koulua eteenpäin.