VIIKONLOPPUNI LAPPEENRANNASSA

Näin uuden viikon pyörähdettyä käyntiin on hyvä vielä hetkeksi palata takaisin viikonlopun pariin. Viikonlopuksi suuntasin nimittäin taas pitkästä aikaa Lappeenrantaan. Lähtiessäni olin hiukan stressaantunut kouluhommista, mutta päätin jo ennen viikonloppua, että tänä viikonloppuna en tekisi mitään kouluhommia, vaan ihan oikeasti vaan rentoutuisin ja nauttisin vapaapäivistä. Mitään ihmeempää ohjelmaakaan en halunnut viikonlopuksi järjestää, sillä välillä tuntuu myös, että Lappeenrannassa käyminen on yhtä suorittamista, kun haluaa ehtiä näkemään kaikkia ystäviä ja perhettä sekä vielä jossain välissä viettämään poikaystävän kanssa kahdenkeskistä aikaa. Nyt mentiinkin siis superrennolla meiningillä koko viikonloppu ja sen mukaan, että mitä huvitti tehdä.

Lauantaipäiväni käynnistyi hiukan erilailla, nimittäin ihanassa Tasihinin talossa Taito Etelä-Suomen järjestämällä bloggaajien ja oppaiden aamukahvittelulla. Olen itse käynyt 7-vuotiaasta 19-vuotiaaksi tuolla käsityökoulua ja oli ihana käydä pitkästä aikaa pyörähtämässä sielläkin. Pääsimmepä myös tekemisen makuun, sillä teimme jokainen itsellemme kynsilakkakaulakorut. Niin virkistävän ihana päivän aloitus!

Aamutapahtuman jälkeen suuntasimme poikaystäväni kanssa vanhempieni luokse kotikotiin. Äiti oli tehnyt taas vaikka mitä herkkuja ja olihan se myös Osku-koiramme kanssa käytävä ulkoilemassa. Ulkoilun ja ruuan jälkeen olikin ihanaa päästä rentoutumaan saunaa, sillä saunattomassa yksiössä asuvana, saunomisesta on tullut harvinaista herkkua, josta onkin sitten nautittava täysin rinnoin, kun sinne vihdoin pääsee. Se on jännä, kuinka tiettyjä asioita, kuten saunaa ja toisen tekemää ruokaa, alkaa arvostaa ihan eri tavalla, kun niitä ei olekaan ihan noin vaan enää saatavilla.

Loppu viikonloppu kului myös erittäin rennoissa tunnelmissa. Välillä vaan kaipaa oikeasti sellaista kiireetöntä ja rentouttavaa aikaa, jotta jaksaa taas painaa. Kyllä on tämä uusi viikkokin heti käynnistynyt paljon paremmin, kun on levännyt ja onnellinen olo viikonlopun jäljiltä. Välillä on vaan hyvä ottaa pieni happitauko kaikista velvollisuuksista. Koulutehtävätkin lähtevät taas paljon paremmalla puhdilla käyntiin. Toivottavasti teilläkin oli rentouttava viikonloppu ja maanantai on ollut ihan siedettävä. Tsemppiä kaikille, kohta se uusi viikonloppu on taas täällä! <3