Ensi-ilta, ennen ja jälkeen

Nyt se on sitten nähty. Kohtalo – Ihmisiä Imatralla näytelmän ensi-ilta nimittäin. Minäkin olin lähes loppuunmyydyssä katsomossa vakkariavecini kanssa. Vain pari hassua hajapaikkaa jäi tyhjäksi, kun ovet sulkeutuivat ja imatralaisilta kerättyihin tarinoihin perustuva näytelmä saattoi alkaa.

Hienosti sujui esitys, joka välillä liikutti ja välillä nauratti. Elämänmakuisesti. Yleisön välihuutelut ja kommentit toivat esitykseen oman pikantin lisänsä saaden aikaan ”normaalista” poikkeavaa vuoropuhelua näyttelijöiden – vai pitäisikö sanoa hahmojen – ja yleisön kesken. Yleisö ikään kuin haastoi näyttelijöitä panemaan todellakin parastaan. Toisaalta hahmot myös tekivät heittoja yleisön suuntaan mikä sopi hyvin pitkälti improvisaatiotekniikalla tehtyyn näytelmään. Yleisön joukossa olleet kaupunginjohtaja vaimoineen ja muutama kunnallispoliitikko saivat kukin omat terveisensä. Nähtäväksi siis jää muun muassa se rakennetaanko Imatralle Meltolan mummon ehdottama valitushalli, jonne paikalliset ja miksei turistitkin voisivat mennä purkamaan pahaa oloaan. Kannatan hanketta, koska itselläkin olisi sille aika ajoin käyttöä ja mahtaisi se olla myös varsinainen turistien vetonaula. Valittaminehan on universaali ilmiö. Ainakin minusta.

Ohjaaja Marcus Groth oli laittanut näyttelijät uuden haasteen eteen. Kukaan heistä ei ole aiemmin ollut näytelmässä, jossa ei ole varsinaista käsikirjoitusta. Tällä kertaa näyttelijöiden piti kehitellä omat vuorosanansa ja hahmonsa habitus itse ja rakentaa koko esitys tiiminä yhdessä muiden kanssa. Vaikka esitystä oli harjoiteltu yhdessä normaalit nelisenkymmentä kertaa, oli kulissien takana ennen ensi-iltaa jännitystä ilmassa tavallista enemmän. Jännitys oli tällä kertaa erilaista kuin normaalisti. Miten esitys mahtaa mennä? Uppoaako se yleisöön? Millaista palautetta mahtaa tulla? No hyvin meni! Hyvin upposi! Ja välitöntä palautetta tuli yleisöltä jo esityksen aikana ja varsinkin esityksen jälkeen. Jos oikein kuulin, se oli kiittävää, jopa ylistävää. Itse ainakin tykkäsin kovasti. Parin päivän sisään sitten kuullaan mitä mieltä kriitikot ovat.

Eturivin tähtenä sitä oppii paljon uutta. Nyt tiedän jotain näyttelijöiden työehtosopimuksesta, jonka mukaan jokaista näytelmää harjoitellaan nelisenkymmentä kertaa sisältäen kenraaliharjoitukset. Sanan osa "kenraali" juontaa kuulemani mukaan juurensa käännösvirheestä englannin kielen sanasta "general" (yleinen), eli sillä ei ole mitään sotilaallista alkuperää. Kenraaliharjoituksia on kolme, joista viimeinen yleensä ensi-iltaa edeltävänä päivänä. Niihin kutsutaan mukaan henkilökunnan omaisia ja muita lähipiiriin kuuluvia ihmisiä. Yleensä jokainen saa kutsua kaksi henkilöä. Jos niin sovitaan teatterin johdon kanssa, järjestää näyttelijäyhdistys ennen ensi-iltaa lisäksi yhden esityksen, jonka lipputulot yhdistys saa omaan käyttöönsä. Tällainen esitys oli torstaina pari päivää ennen ensi-iltaesitystä. Lippuja sai ostaa näyttelijöiltä hieman normaalia edullisempaan hintaan.

Mitä sitten tapahtuu, kun esirippu ensi-illan jälkeen laskeutuu ja yleisö poistuu? Sen pääsin näkemään eilen. Tai oikeasti näin ja koin vain sen mitä tapahtui teatterilla. Sieltä teatterin oma väki siirtyi tällä kertaa Varpasaareen viettämään perinteiden mukaisesti yhteistä saunailtaa, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa. Ja hyvä niin.

Pääsin siis vakkariavecini kanssa kuokkavieraaksi mukaan näyttämölle seuraamaan mitä tapahtuu. Ennen ”virallisen” ohjelman alkua jokainen näyttelijä juhli tai palautteli itsensä takaisin maan pinnalle kukin omaan tapaansa. Osa vaihtoi roolivaatteet omiin, osa ei. Yksi venytteli, toinen seisoi paikallaan tyhjyyteen tuijottaen, kolmas poukkoili edestakaisin. Useammalla oli ilmi selvästi vielä jonkin verran esityksen mukanaan tuomaa adrenaliinia veressä. Tosin tämä on vain minun oletukseni ja johtopäätökseni. Joku kiiruhti hakemaan takahuoneesta ison mukin kahvia ja toinen otti huikat viskipullosta. Tosin pullossa oli kuulemma mehua. Uskoisiko tuota? Näkyi viski ainakin olevan hyvää merkkiä.

Ohjaaja Marcus Groth odottelee, että ylimmäinen juomanlaskija Timo Rissanen saa kuohuviinimaljat valmiiksi skålausta varten-

Pikku hiljaa näyttelijät ja muu esitystä tekemässä ollut teatterin henkilökunta kokoontuivat kaikki näyttämölle kohottamaan kuohuviinimaljan. Teatterinjohtaja Timo Rissanen muuten toimi juomanlaskijana. Välittömät tunnelmat, kehut ja kiitokset jaettiin siinä yhteisesti ja toki puheitakin pidettiin. Hyvin vapaamuotoisesti tosin. Tällä kertaa kiiteltiin erityisesti näytelmän vierailevaa ohjaajaa Marcus Grothia ja hänen apulaisohjaajaansa. Lahjakassista löytyi karvaiselle ja nelijalkaiselle apulaisohjaajalle koiranruokaa ja -leluja ja varsinaiselle ohjaajalle muuta mukavaa kotiin vietävää Imatralta.

Mitä mahtaakaan Ulla-Maija Järnstedtin ohjaaja Marcus Grothille ojentamasta lahjakassista löytyä!

 

Iloisissa tunnelmissa siis oltiin teatterilla syksyn toisen ensi- illan jälkeen. Kaikki paikalla olleet arvelivat seuraavien esitysten muokkautuvan jokaisen omanlaisekseen, aivan kuten alunperinkin on ollut tarkoitus. Yleisöltä saatavan palautteen ja hahmoihin liittyvän mahdollisen uuden tiedon myötä esitys muuttaa muotoaan. Jatkossakin Aki Honkatukia-Hääppönen toimii kuulemma kellokallena huolehtien siitä, että esitys ei venähdä ja että väliaika muistetaan pitää. Kellostus lienee tarpeen, sillä sen verran intoa porukalla tuntuu olevan, että saattaa ajantaju helposti kadota varsinkin, kun varsinaista käsikirjoitusta ei ole. Minä kyllä olisin valmis kuulemaan imatralaisista ihmiskohtaloista pidempäänkin kuin kaksi tuntia. Ja ehdottomasti aion käydä uudemmankin kerran katsomassa ja suosittelen samaa muillekin. Jos mikä, niin Kohtalo - Ihmisiä Imatralla -näytelmä on siun, jos sie niin tahot!