Kaunotarta ja Hirviötä katsomassa

Kaunotar ja Hirviö satunäytelmän esityskerroista alkaa nyt jo olla puolet takana. Toinen mokoma on edessä ennen viimeistä esitystä keskiviikkona 7.12. Näytelmä on erityisesti suunnattu lapsille, mutta toki siitä voi aikuinenkin nauttia. On hienoa, että testamenttilahjoituksen myötä Pikku Hiisi näyttämöllä tullaan jatkossakin näkemään nimenomaan lapsille suunnattuja esityksiä. Lapsissa on tulevaisuus. Heistä kasvaa tulevaisuuden teatteriyleisö ja tälläkin saralla vitsa kannattaa vääntää jo nuorena.

Satu on suurimmalle osalle varmasti tuttu vaikkapa Disney -elokuvana. Itse en ole sitä nähnyt. Kuulin Kaunottaren ja Hirviön tarinan kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa elokuun lopulla Kaunottaren itsensä kertomana kirjaston satulaaksossa. Hirviökin saapui mukaan murahtelemaan paikallisbussilla! Minä ja laskujeni mukaan rapiat 60 kuulijaa, joista suurin osa lapsia, saimme kuulla sadun, jonka pohjalta on tehty uusi sovitus Teatteri Imatran näyttämölle.

Kaunotar kertomassa omaa ja Hirviön tarinaa kirjaston satulaaksossa elokuussa 2016. Kuva:Eturivin tähti

Ensi-illan jälkeisessä esityksessä kanssakatsojia oli harmittavan vähän ja heistä suurin osa aikuisia. Aikuinen katsoo näkemäänsä aikuisen silmin, lapsi lapsen silmin. Jokainen kokee näkemänsä omalla tavallaan tehden omat tulkintansa ja johtopäätöksensä.

Minua, aikuista sinkkua, jolla ei ole omia lapsia, enemmän kuin hieman hymyilytti varsinkin palvelijoiden ”koreografiat”. Eräs eturivin herra ei kyennyt pidättämään nauruaan. Luulin naurun kuuluvan ensin äänitehosteisiin, mutta kun naurua kuului mielestäni oudoissa paikossa, paljastui sen lähteeksi nimeltä mainitsematon herra.

Nautin kovasti esityksestä. Tarinasta oli karsittu turhat pois ja keskityttiin oleelliseen. Yksinkertainen lavastus ja taidolla tehty, ei yliampuva puvustus, tekivät minuun vaikutuksen. Vähemmän on todellakin enemmän!

Esityksen loppupuolella tulivat kyyneleet. Toivoin, että minullakin olisi samanlainen peili, jonka Hirviö antaa Kaunottarelle. Peiliin katsomalla Kaunotar pystyy näkemään mitä kotiin ja rakkaille ihmisille kuuluu, ja toivomalla hän pystyy siirtymään heti peilissä näkyvään paikkaan. Voi kunpa olisin omistanut peilin, jolla olisin nähnyt mitä pari päivää aiemmin aivoverenvuodon takia sairaalaan joutuneelle isälleni kuuluu! Peilin avulla olisin voinut myös siirtyä tuossa tuokiossa Kuopioon isää katsomaan. Ja kotiinpaluu takaisin arkeen ja kiireiseen työhön olisi vienyt vähemmän kuin hetkestä puolet!

Miten lapsi sitten kokee esityksen? Esimakua siitä sain jo satulaaksossa. Kaunotarta tultiin spontaanisti halaamaan, mutta Hirviön paikalle saapuminen sai aikaan pelokkaita kiljahduksia. Äidin, isän tai mummon syli kutsui kaikkein arimpia ja pienimpiä kuulijoita. Rohkeimmat menivät heti reippaasti tervehtimään ylävitosilla myös Hirviötä, loputkin pienen hetken päästä vakuututtuaan ensin siitä, että Hirviö on tosi kiltti. Lopuksi lähes kaikki paikalla olleet, minä mukaan lukien, tahtoivat ottaa muistoksi selfien Kaunottaren ja Hirviön kanssa.

Minäkin tahdoin muistoksi kuvan ensikohtaamisestani Kaunottaren ja Hirviön kanssa. Eikä pelottanut yhtään! Nauratti vaan! Kuva:Katri Storhammar

Lokakuun alussa sain jakaa kokemuksen näytelmästä työkaverini tyttärien Sohvin (6 v.), Selman (9 v.) ja Sannin (11 v.) kanssa. Mukaan oli otettu myös Sannin kaveri Pihla (11 v.), joka sai teatterikäynnin sen jälkeisine ravintolaherkutteluineen syntymäpäivälahjaksi! Teatterikäynti on mielestäni hieno lahja annettavaksi kenelle tahansa. Myös lapselle! Tavaroita ja turhuuksia kertyy nurkkiin. Elämys jää parhaimmillaan mieleen ehkä koko elämän ajaksi.

Kaikki neljä neitosta olivat kuulleet sadun ja nähneet sen pohjalta tehdyn elokuvan. Näiden ”kriitikoiden” mielestä olisi ollut kovasti outoa mikäli näyttämöllä nähty ei olisi vastannut alkuperäistä satua ollenkaan. Kaunottaren sisarten puuttuminen näyttämöltä hieman ihmetytti, mutta ei kuulemma haitannut. Selma huomasi ensimmäisenä, että koko näytelmässä esiintyi ainoastaan kolme näyttelijää. Kuka heistä olisi ennättänyt sisaruksia esittämään? Koska emme ottaneet käsiohjelmaa, pitivät tytöt naamio kasvoillaan esiintyviä palvelijoita taivaan tähtinä, kuuna ja lintuina, jotka mainitaan vuorosanoissa. Tulkinta tämäkin.

Esitys on ilmiselvästi paikka paikoin lapsille pelottava. Hyvä, että ikäsuositus yli 4 –vuotiaille on annettu. Kuusivuotias Sohvikin turvautui aika ajoin vieressä istuvaan äitiinsä. Sen verran kuulemma pelotti muun muassa heti alussa nähty vanha nainen sekä Hirviön saapuminen näyttämölle. Meren ääni alussa ja Hirviön murahdukset myöhemmin esityksen aikana pelottivat myös vähintäänkin hiukan. Onneksi Sohvi äitinsä kanssa istui toisella penkkirivillä. Etupenkissä olisi pelottanut enemmän. Siinä nimittäin istutaan parhaimmillaan, vai pitäisikö sanoa pahimmillaan, alle metrin päässä näyttelijöistä. Etupenkin paikka oli liikaa yhdelle lapsikatselijalle, joka poistui itkien jo ensiminuuttien aikana. Tuskin paikan vaihtokaan olisi auttanut. Tosin tällä kertaa katsomo oli viimeistä sijaa myöten täysi eikä vaihto olisi onnistunut.  

"Kriitikot" pitivät kovasti esityksestä. Pisteitä esitykselle annettiin 3,5:stä aina vitoseen asteikolla 1-5 Sohvin ollessa kriittisin ja Selman antaessa täydet pisteet. Kaunotar oli nimensä mukainen ja hänen vaatteensa hienot. Erityisesti tapa, jolla Kaunottaren arkivaatteet muutettiin juhlavammaksi yksinkertaisesti lisäämällä koristeellinen lisäosa, herätti huomiota. Varsinkin sisarusten äiti innostui Kaunottaren asusta. Voi hyvinkin olla, että sisarukset saavat tulevaisuudessa naamiaisiin tai vanhojen päivänä päälleen pukuja á la Kaunotar. Äidin mielestä kaksiosainen ”peruspuku” on erittäin kätevästi ”tuunattavissa” eri tilanteisiin.

Eikä se Hirviökään loppujen lopuksi niin pelottava ollut, vaan kiltti ja komea hienosti koristellussa asussaan. Tosin ainoastaan Selma uskaltautui kanssani yhteiskuvaan Kaunottaren, Hirviön ja isän kanssa näytelmän päätyttyä. Minusta on hieno asia, että näyttelijät tulevat rooliasuissaan tapaamaan yleisöä lämpiöön. Moni pelottava muuttuu aikuisestakin, saati sitten lapsesta, siedettäväksi, kun sitä pääsee koskettamaan ja tutkimaan tarkemmin. Itse kurkistin uudemman kerran Hirviön naamion sisälle. Kovasti oli hikinen!

Selmalle ja minulle muistoksi selfie Kaunottaren, hänen isänsä ja Hirviön kanssa. Älä huoli Kaunotar! Rakkaasi on turvassa, vaikka änkesinkin jälleen hänen kainaloonsa. Kuva:Virpi Ristimäki

Teatterikäyntiin kuuluu tietysti kahvilassa tai ravintolassa herkuttelu. Koska kivat kahvilat olivat jo laittaneet ovensa kiinni, menimme hampurilaiselle. Jonossa seisoessamme tuli puhelu sisarusten kotoa Lappeenrannasta. Perheen isä oli ”ottanut yhteen” ruohonleikkurin kanssa ja oli matkalla sairaalaan päivystykseen. Epäselväksi jäi kuinka pahasti oikein oli käynyt. Verta oli kuulemma joka puolella kylppäriä. Kaunottaren peilille olisi siis ollut käyttöä! Sen avulla olisi säästytty arvailulta siitä olivatko iskän varpaat vaan vähän kolhiintuneet vai siististi siivuina. Peilin avulla olisi voitu siirtyä hetkessä paikan päälle tarkastamaan miten asiat oikein olivat.

Kaikesta huolimatta juttelimme hampurilaisaterian ääressä lisää nähdystä ja koetusta. Otettiinpa vielä jälkiruuatkin. Pohdimme yhdessä mikä tämän satunäytelmän opetus mahtoi olla. Sellainen kun löytyy kaikista saduista. Joistain saduista löytyy ehkä useampikin opetus. Sohvi kiteytti mielestäni Kaunotar ja Hirviö satunäytelmän opetuksen ehkä parhaiten:Pitää olla kaikille kiltti. Se on meidän kaikkien hyvä pitää mielessä!