Lahjaksi luksusta

Elämys on nykyajan luksusta. Tuollainen otsikko sattui pari päivää sitten silmiini Kauppalehden verkkoversiosta. Tulossa on nimittäin piakkoin kirja kotimaisesta luksuksesta. Kirjan kirjoittaneiden Kristiina Palmgrenin ja Satu Väkiparran mukaan suomalaisilla on vanhanaikainen käsitys siitä mitä luksus on.

Väkiparran mukaan luksus mielletään turhan usein ökyilyksi, vaikka asia ei näin ole. Nykyajan luksus kiteytyy elämykseen - tuotteen tai palvelun aikaansaamaan wau-efektiin - joka syntyy esimerkiksi palvelun ainutlaatuisuudesta. Uusi luksus kiinnostaa niitäkin, jotka vieroksuvat perinteisiä huippubrändejä.

Minkä vuoksi tästä kirjoitan? No siksi, että teatterissa käynti jos mikä on elämystuote, joka todellakin parhaimmillaan saa aikaan wau –efektin ja saattaa siksi jäädä mieleen koko loppuelämän ajaksi. Tämän luksuksen uskon olevan monelle mahdollista, toisin kuin monen muun luksukseksi luokitellun.

Moni pitää teatteria korkeakulttuurina, joka ei ole tavalliselle kaduntallaajalle tarkoitettu. Mielestäni on jo korkea aika päästä tästä vanhanaikaisesta käsityksestä eroon! Teatteri on tarkoitettu kaikille, jotka ovat valmiita altistamaan itsensä ainutlaatuisen elämyksen mukanaan tuomalle wau –efektille.

Ovakon mies Markku Koski wau -efektiä luomassa näytelmässä Kohtalo -Ihmisiä Imatralla. Markun työkaverit ja muutkin:tervetuloa katsomaan! (Kuva.Ari Nakari/Teatteri Imatra

Ihan tuossa tuokiossa on isänpäivä ja joulukin kohta ovella. Syntymäpäiviä viettää kuka milloinkin ja muinakin merkkipäivinä, kuten vaikkapa hääpäivänä, on tapana antaa lahjoja. Moni miettii ja tuskailee sen kanssa mitä antaisi lahjaksi. Miksi hankkisit seuraavalla kerralla tavaraa, joka saattaa hyvinkin jäädä nurkkiin pölyä keräämään? Anna lahjaksi luksusta viemällä isäsi, lapsesi, puolisosi tai muu läheisesi teatteriin! Liitä käyntiin kahvittelu tai muiden virvokkeiden nauttiminen teatterin ravintolassa tai menkää esityksen jälkeen ulos syömään. Tulet antaneeksi elämyksen, jota voitte muistella yhdessä jopa vuosien ajan.

Teatteri Imatran valikoimissa on tällä hetkellä tarjolla monenlaisia ja monille sopivia lahjavaihtoehtoja. 

Esimerkiksi imatralaiset isät ja muutkin miehet saattavat hyvinkin kokea wau –efektin seuratessaan Kohtalo – ihmisiä Imatralla näytelmän dynaamisen duon, Litrahuuli-Lipiäsen ja Hääppösen sekä muiden paikallisten toilailuja. Tässä näytelmässä tuntuu olevan jotain miehiin vetoavaa, jotain äijämäistä. Vakkariavecini kävi nimittäin katsomaan näytelmän pari viikkoa sitten jo toiseen kertaan. Ei kuulemma keksinyt mitään parempaakaan tekemistä perjantai-illaksi! Hän harkitsee vievänsä isänpäivälahjaksi Ovakolla töissä olevan isänsä katsomaan näytelmää. Kyseessä olisi isän ensimmäinen teatterikäynti tällä vuosituhannella.

Kaunotar ja Hirviö sopii lahjaksi sekä lapselle että aikuiselle, vaikkapa koko perheen yhteiseksi lahjaksi. Parempi myöhään on kaikille naisille, erityisesti aikuisille naisille, sopiva valinta. Tosin lipuista on jo yli 90 prosenttia myyty tai varattu, mutta hyvällä onnella lippukaupat voivat kuitenkin onnistua

Kaunotar ja Hirviö kutsuvat sekä lapset että aikuiset nauttimaan luksuksesta. (Kuva.Ari Nakari/Teatteri Imatra)
Moni imatralaisisä tuntee Hääppösen, jonka toilailujen seuraaminen näyttämöllä lisää isälle ikää naurun kautta. (Kuva:Ari Nakari/Teatteri Imatra)
Susanilta neuvoja aikuiselle naiselle elämästä selviämiseen ja miesten pyörittämiseen. (Kuva:Ari Nakari/Teatteri Imatra)

 

Mitä kaikkea aikanaan mahtaakaan olla tarjolla, kun uusi teatteritalo avautuu helmikuussa 2017? Mielestäni uuden teatteritalon ensimmäinen näytelmä Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi tarjoaa erinomaisen tilaisuuden useamman sukupolven yhteiselle elämykselle. Siitä vaan lippukaupoille ja mummon ja vaarin sekä lasten kanssa yhdessä nykyajan luksuksesta nauttimaan! Ota mukaan vaikka koko suku! Anna waulle mahdollisuus, sillä teatterihan on siun, jos sie niin tahot!