2016 pähkinänkuoressa

Miten monesta meemistä näinkään loppuvuonna ajatuksen, että 2016 oli ihan syvältä ja paras unohtaa koko vuosi. Voi olla että 2016 jäikin elämään monen mielissä vuotena kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi tai George Michael kuoli. Monelle jäi mieleen varmasti vaalilupausten pettäminen (jälleen kerran) tai jokin muu ikävä tapahtuma omassa elämässä. Mulle kuitenkin 2016 toi tullessaan enemmän itsevarmuutta kuin koskaan, ihania reissuja ja muistoja, lähipiiriin pieniä uusia ihmisiä, muutenkin uusia ihmisiä, parisuhteen ja täysin uuden hypyn tuntemattomaan. Aattelin käydä vielä teidän kanssa läpi kuukausi kuukaudelta mun vuoden 2016.

Tammikuu

Tammikuu ja ylipäätään vuosi 2016 alkoi Nuorten Leijonien MM-kullalla, joka johti minut vuoden ensimmäisille baarireissuille. Ikimuistoinen ilta, villapaita päällä baarissa ja enemmän lähestymisiä miehiltä kuin ikinä. Tämä johti ideaan empiirisestä tutkimuksesta laittaa villapaita baariin jatkossakin ja tutkailla miespuolisten lähestymistä, mutta toteutus jäi puuttumaan. Silti tarinana hauska :D Aloitin venyttelyhaasteen spagaattia varten. Ja kävin katsomassa Cheekin jäähallikeikan Lappeenrannassa. Keikan jälkeen ootettiin hyisessä (pienten lasten kanssa) pakkassäässä vain yhteiskuvaa varten. True fanit! :D

Helmikuu

Helmikuussa alotin postcrossing-harrastuksen. Ja venyttelyhaaste loppui. Sain melkein täydellisen spagaatin.

Maaliskuu

Maaliskuussa pistin kotona sisustuksen uusiksi kun ostin uuden sohvan ja vaihdoin olohuoneen järjestyksen kokonaan. Kuun lopussa blogini muutti tänne Starboxille.

Huhtikuu

Huhtikuussa varattiin kaverin kanssa ulkomaan matka. Kokeilin kauheesti uusia meikkejä NYXiltä ja MUAlta. Ukki kuoli. Hyvälle kaverille syntyi vauva.

Toukokuu

Matka Rodokselle kaverin kanssa. Toisen kaverin yllätysbabyshowerit järkättiin mun luona. JVGn Hartwallin keikka. Ja pääsin laulamaan Tefloneitten kanssa.

Kesäkuu

Minun kummipoikani syntyi. Starboxilaisten eka bloggaajatapaaminen. Mun 24-vuotissynttärit, joita varten tein ekan raakakakkuni. Juhannus Sulkavalla mökillä.

Heinäkuu

Tein lappeenrantalaisesta paahtimosta, Lehmus Roasterysta, postauksen. Käytiin kavereitten kanssa Korialla Pioneerifestareilla. 

Elokuu

Kesälomani alkoi. Kävin kesän ainoan kerran mökillä. Kummipoikani ristiäiset. Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni, joka ei ollut opiskelijakämppä. Kävin yksin reissussa Pärnussa. Tapasin nykyisen avomieheni.

Syyskuu

Starboxilaiset kävivät tutustumassa Sunisella PANDORA-korumerkkiin. Mun tuparit.

Lokakuu

Kaverini läksiäiset, kun hän muutti Espanjaan työn perässä. Päätin muuttaa miehen perässä Pohjois-Karjalaan ja irtisanouduin töistä.

Marraskuu

Vietettiin kaveriporukalla yhden kaverin synttäreitä, mun läksiäisiä ja pikkujouluja. Samana iltana mentiin Apulannan keikalle. Muutto Joensuuhun.

Joulukuu

Joulukuu on mennyt tavaroita purkaessa, kotia laittaessa, töitä etsiessä ja miehen jääkiekkomatseissa käyden. Joulu ja uusi vuosi saatiin viettää Lappeenrannassa akkuja lataillen.

Nyt innolla vuoteen 2017, joka onkin jo kovaa vauhtia käynnissä!