Blogikysely

Mun oli tarkoitus kirjoittaa teille tänään somekiusaamisesta, sillä oon törmännyt siihen erinäisissä Facebook-ryhmissä ihan törkeen paljon. Mulla ei kuitenkaan aivot raksuta näköjään kauheesti näin alkuviikosta töiden jälkeen, joten jätän suosiolla tämän rankemman aiheen vähän myöhemmäksi ja täytän sen sijaan tämän Blogikyselyn, jonka löysin Sinin Peut-être -blogista.

Kuinka kauan olet blogannut?
Tämän vuoden joulukuussa tulee 6 vuotta täyteen. Mitä ihmettä??

Millä kameralla kuvaat blogisi kuvat?
Pääsääntöisesti käytän mun Samsungin NX1000:ta, joka alkaa olla jo kameravanhus sillä oon hankkinu sen neljä vuotta sitten kun aloin panostamaan blogiin ja kuvaamiseen enemmän. Välillä käytän myös mun vanhaa Sonya (varmaan vuodelta 2011), lähinnä sillon kun oon reissussa.

Kuinka kauan sinulla menee aikaa yhden postauksen tekemiseen?
Vähän riippuu. Joskus kirjoitan puolessa tunnissa. Yleensä silloin on kyllä kuvat valmiina. Joskus taas kirjoitan toista tuntia, varsinkin jos on yhtään raskaampaa tekstiä. Veikkaan että tuohon somekiusimis-postaukseen menee se pari.

Millä muokkaat kuvasi?
Tää on niin ärsyttävä kysymys, sillä käytin Picmonkeyta. Eli selainpohjaista kuvanmumokkausohjelmaa varmaan neljä vuotta, mutta tänä kesänä se muuttui maksulliseksi. Nyt oon muokannut vaan tietokoneen omalla ohjelmalla. Saa ehdottaa hyviä ilmaisia kuvanmuokkausohjelmia. Ärsyttää jo valmiiksi, kun pitää opetella jonkin uuden ohjelman käyttö.Argh!

Kuvituksena elokuun instakuvia.

Mistä saat ideat postauksiin?
Monesti aiheet liittyy johonkin asiaan, joka on ollut isosti esilllä mun omassa elämässä. Välillä inspistä saa hakea kauempaa, esim. muiden blogeista, facebookin blogiryhmistä yms. 

Mikä on parasta bloggaamisessa?
Uudet tuttavuudet, kommentit ja tieto siitä, että ihmiset lukee ja niitä kiinnostaa.

Entä mikä on huonointa bloggaamisessa?
Kun on motivaatio hukassa, ei keksi aiheita ja tuntuu että ihmiset odottaa postausta. Myös se, että välillä tuntuu että kaikki aiheet on jo koluttu läpi ja tekis mieli lopettaa koko touhu.