Miten seurata kuukausibudjettia?

Kirjotin teille aiemmin siitä, että olin kehitellyt omien menojeni seuraamiseksi kuukausibudjetin, johon kuului myös kuukausittainen vaatebudjetti. Kerroinkin teille viimeeksi miten tiukassa budjetissa voi pysyä ja tänään ajattelin kertoa teille vähän konkreettisemmin, miten mä seuraan mun rahankäyttöä. Vaateiden kanssa ja muutenkin.

Toukokuun ostokset.

Kaikkihan lähti siis siitä, että seurasin Pivosta kuinka paljon suunnilleen olin käyttänyt viimeisen vuoden aikana vaatteisiin rahaa per kuukausi. Loppuvuodesta olin törsäillyt ihan kunnolla, mutta alkuvuodesta 2018 olin ostellut hieman järkevämmillä summilla. Päätin silti pudottaa budjettirajaa hieman alemmas 50€:een, jotta joutuisin myös oikeasti miettimään mihin halusin rahani käyttää.

Mulla on bujossa sivu kuukausittaiselle budjetille, ja jokaiselle kategorialle tein oman sarakkeen, johon merkkaan reaaliajassa toteutuneet ostot värittämällä palkkia käytetyn rahasumman verran. Näin pysyn visuaalisesti kartalla siitä, minkä verran minkäkin kategorian budjetissa on varaa. Jos alkukuukaudesta haluan herkutella vähän paremmalla ruualla voi loppukuusta pihistää ja syödä jotain halvempaa.

Esimerkiksi ravintolakuluja en ole budjetoinut ollenkaan, ja ne yritän mahduttaa aina mahdollisuuksien mukaan muihin kategorioihin. Vaatekulut olen kuitenkin halunnut pitää kurissa, koska vaatteita en varsinaisesti tarvitsisi. Joten en pihistä ruoasta siksi että saisin uudet farkut, jotka menisivät muuten yli budjetin. :D

Lahjakortilla ostetut kengät.

Jos oot siis visuaalinen ihminen kuten minä, rahan käytön "näkeminen"  voi helpottaa kulutusta. En ole ostellut yhtään ylimääräisiä, kun olen tiennyt mihin mun rahat menee ja miten paljon niitä on käytettävissä. Vaatebudjetin ylittäviä lahjakorttiostoja ei lasketa. Se on mun porsaanreikäni tässä projektissa, and so be it!