Mustalla hiilellä hampaat valkoisiksi?

Näin huulipunafanina on inhoittavaa, kun jotkut tietyt huulipunasävyt korostavat kellastuneita hampaita. Mulla ei ole juuri ollut hampaiden keltaisuuden kanssa ongelmia, ennen kuin nyt. Tai ainakin olen huomannut ne vasta nyt.

Aloitin kahvin juomisen kunnolla vasta noin nelisen vuotta sitten. Koulussa ei meinannut pysyä virkeänä ilman aamu- ja iltapäiväkahvia. Mulla on kuitenkin aina ollut suht valkoinen hammasluu ja hammaslääkäri vasta kehui mun kiillettä paksuksi, joten siitäkään ei ole nyt kyse.

curaprox, hampaiden valkaisu

Olen käyttänyt muutamaa valkaisevaa hammastahnaa, jotka ovat olleet perusmarketista saatavia. Mun veikkaus on, että nämä valkaisevat tahnat ovat kuluttaneet mun kiillettä sen verran, että nyt ne ovat värjäytyneet herkemmin.

Mietin ensin valkaisuliuskojen tilaamista netistä, sillä laservalkaisun hinta on mun kukkarolle liian kova. Ja toisekseen en usko, että mulla vielä niin suurta ongelmaa ees on. Päätin kuitenkin kokeilla tätä aktiivihiiltä sisältävää Curaproxin tahnaa.

curaprox, hampaiden valkaisu

Aktiivihiilen teho perustuu siihen, että se imee itseensä värjäytymät hampaista. Tätähän on nyt nähty paljon myös ihonhoidon puolella, ja varsinkin epäpuhtauksien puhdistamiseen. Pakkauksen mukana tulee myös pehmeä Curaprox-harja, jolla estetään liiallinen hankaus tuotetta käyttäessä.

Ajattelin ensin, että tää on liian vahvan makuinen, mutta loppujen lopuksi pidin tuosta limen mausta. Tästä löytyy myös valkoinen versio, joka on maultaan vielä miedompi.

curaprox, hampaiden valkaisu

Tää ei myöskään vaahtoa, joten sopii aftaherkille. Oon käyttänyt tätä nyt kerran päivässä. Yleensä aamulla, jotta hampaat ois mahollisimman valkoiset päivää varten. :D Ja illalla sitten taas jotain toista tahnaa. Tätä saa kyllä käyttää kahdestikin päivässä.

En ole itse vielä suurempia eroja huomannut, muissa kuin etuhampaissa. Mutta äiti sanoi, että mun hampaat näyttää jotenkin hohtavilta. Joten voi olla että eroa on ,en vain itse ole juuri huomannut. Mietin jälkikäteen, että olisi pitänyt ottaa kuva mun hampaista ennen tätä kuuria, jotta olisi jokin vertailukohta. 

Onko teillä hyviä kokemuksia jostain hampaiden valkaisutuotteista?