Pahat tapani

Jokaisella meistä on varmasti pahat tapansa. Ne ovat sellaisia, joita toistaa siitä huolimatta, että tietää niiden olevan pahaksi. Joitain huonoja tapoja ei välttämättä itse edes huomaa tekevänsä. Ajattelin jakaa teille nyt mun viisi huonoa tapaa, joista haluaisin eroon.

1. Kiireessä teen asioita, jotka eivät ole tärkeitä
Viimeeksi tänään olen jäänyt tuijottelemaan puhelinta, vaikka olen tietoinen siitä, että mulla on hirveästi hommaa ennen töitä. Ja monesti tunnen myöhemmin vielä huonoa omaatuntoa siitä, etten ole kerennyt tehdä kaikkea suunnittelemaani. Esimerkiksi blgin kirjoittaminen on nyt jäänyt tämän takia melkein kokonaan. Pitää yrittää skarpata nyt tässä.

2. Yritän tehdä montaa asiaa samaan aikaan
Tämä liittyy myös edelliseen kohtaan, sillä tuntuu että kerään itselleni liikaa tekemistä. Ja koska aika ei riitä kaikkeen, niin yritän multitaskata. Ne kaikki kerrat kun ruoka on palanut pohjaan, kun käyn tekemään jotain muuta ja unohdan ruoanlaiton. Tai kun en ole unohtanut tavaroita levälleen sinne tänne, kun joka toinen tehtävä on jäänyt kesken. Käyn myös häseltämään oikein kunnolla kun yritän tehdä kaiken samaan aikaan. Ja se ei yleensä ole hyvä juttu!

3. Jätän asiat viime tippaan
Tämä voi olla myös yksi syy siihen, että mulla jää kaikki tehtävät viime tippaan ja joudun tekee kaiken samaan aikaan. Mutta tää on niin huono tapa, sillä mulle tulee aina kiire ennen kaikkia tapahtumia tai ennen kuin pitäisi lähteä jonnekin. Laskut maksan usein vasta viimeisenä päivänä tai eräpäivän jälkeen kun muistan ne. Oon kyllä tehnyt tätä jo koulussakin, ainakin kokeisiinluku viimeisenä päivänä ennen koetta, kuulostaa liiankin tutulta.

4. Luovutan helposti
Tää on ehkä mun ärsyttävin piirre. Oon ihan hirvee luovuttaja. Jos joku ei onnistu heti, niin menetän mielenkiintoni. Haluaisin osata kaiken heti, ja ehkä tää liittyy vähän siihen. Jos en osaa, niin mun on vaikee kaivaa motivaatiota sen opetteluun. Välillä käy myös vain niin, että mielenkiinto loppuu kuin seinään. Esimerkiksi oman kevytyrittäjyyden kanssa kävi näin, heti kun löytyi jotain mielenkiintoisempaa tekemistä eli Mary Kay. 

Kuvat mun tädin pihamaalta.

5. Unohdan vastata viesteihin
Älkää ihmetelkö jos en vastaa teidän viesteihin. Sillä ei oo mitään tekemistä sen kanssa etten haluis vastata, mutta teen useasti niin että kiireessä avaan saamani viestit ja sitten jatkan mitä ikinä olinkaan tekemässä. Ja ehkä illalla muistan, että hitto unohdin vastata ihan kokonaan. Tässä pitäisi kyllä ottaa itseään niskasta kiinni, ja vaikka lopettaa viestien katsominen siinä kohtaa, jos mulla on jotain kesken tai ei ole aikaa vastata. Ja katsoa ne viestit vasta kun mulla on aikaa paneutua niihin.

Mites onko teillä jotain pahoja tapoja, joista haluaisitte eroon?