Tutustutaanko?

Heipähei ja tervetuloa tutustumaan mun blogiin! :) Jotta kaikki pääsis helposti kärryille, niin ajattelin tehdä itsestäni pienen esittelypostauksen näin alkuun.

Oon siis Anette, vuosia kertynyt kohta täydet 24 ja asuinpaikkana tällä hetkellä Lappeenranta. Blogia olen rustaillut jo neljä vuotta Bloggerin puolella ja nyt pääsin mukaan tähän mahtavaan, uuteen yhteisöön. Blogin aloitin vuonna 2011 aluksi aivan päähän pistosta, kun olin toisten sivuja lueskellut noin vuoden päivät. Aluksi kirjoittelin vähän mistä sattuu ja oikeastaan vasta vuonna 2013 idea blogista selkiytyi ja aiheet vähän kuin vakiintuivat. Samalla nimi vaihtui Fashioneteksi ja hommasta tuli ehkä hiukka vakavampaa. Vaikka edelleenkin ihan harrastuspohjalta täällä kirjoitellaan. :D Blogin nimi kertoo nykyään enemmän kylläkin kirjoittajasta kuin blogista. Mun blogi sisältää mun lempiaiheita eli muotia, pukeutumista, kauneudenhoitoa sekä lisäksi jonkun verran urheilua, reseptejä ja ehkä jopa jotain matkailuun liittyvää. Aika perus tällasta tyttömeininkiä siis! :)

Mites haluaisitteko sitten seuraavaks tutustua muhun vähän paremmin? Oon tällanen höpsö, iloinen blondi, joka rakastaa musiikkia ja laulamista, unelmoi isosta vaatekaapista ja myy työkseen kenkiä. Oon valmistunut vähän aikaa sitten markkinoinnin tradenomiksi ja haluaisin ehkä joskus tulevaisuudessa yhdistää työssäni sekä markkinoinnin että muodin. Tykkään käyttää vapaa-aikaani kavereiden ja perheen kanssa, elokuvissa, musiikkia kuunnellen, tanssien ja laulaen sekä pianon soittoa harjoitellen. Kitarakin oisi kiva handlata. Käytän paljon sosiaalista mediaa, keräilen kynsilakkoja ja leikin keittiössä kokeilevaa kokkia. Nyt kevään tullen odotan aurinkoisia päiviä ja lenkkejä Lappeenrannan linnoituksen ja sataman ympäri. Salilla käyn pitämässä kuntoa yllä, välillä istun kavereiden kanssa keskustan kahviloissa ja iltaisin kääriydyn yhden tärkeän viereen ja nukahdan tyytyväisenä.

Nyt odotan innolla tulevaa ja mietin kuumeisesti mitä kaikkea tänne keksisinkään. Odotan innolla, että pääsen käymään keskusteluja teidän kanssanne ja tutustumaan myös teihin vähän paremmin. Tervetuloa siis seurailemaan blogiani! :)