1000 ilmeen nainen

Mie oon aina ollut sitä mieltä, että itselle pitää pystyä nauramaan. No, voin kertoa, että itse ainakin osaan sen taidon todella hyvin. Tiedostan myös todella hyvin sen, että en valitettavasti ole maailman fotogeneettisin ihminen. Suurin osa tilannekuvista on varmasti sellaisia, joista osa ajattelee, mikäköhän tuotakin tyttöä vaivaa... mutta ei se haittaa! Olen jo diagnosoinut, että se johtuu juuri siitä, että miulla on tuhat ilmettä ja ne vaihtelevat sekunnin murto-osassa. Usein myös keskittyessäni vedän kulmat kurttuun, jolloin näytän to-del-la vihaiselta. Varsin monissa näyttelykuvissa missä olen koiran kanssa kehissä, näytän juuri siltä, että v**** tää on kivaa. Vaikka oikeasti tykkään käydä näyttelyissä ja en sen suuremmin enää edes jännitä kehissä... ja oikeasti siellä usein hymyilenkin! Harvemmin vain sattuu kameran eteen ne hetket. Pääsiäisenä satuin parinkin kameran eteen ja no, onhan ne taas sellaisia tilannekuvia että sai nauraa itselle!

Kuvan (c) Mia Puska

Yllä oleva kuva on junior handler kehästä, jonka tuomarina toimin sunnuntaina. pyysin jokaista junir handleria näyttämään koiran hampaat. No tokihan sitä pitää itsekin irvistää, ja todettiinkin, että taitaa molemmat näyttää hampaita tässä, koira sekä tuomari ;-D

kuva (c) Risto Lisitsin

Kuva on perjantailta colliekehän laidalta. Tutun koiraa rapsuttelin ja pidin hyvänä, mutta taas kerran näytän siltä, että olisin todella vihainen. Tai toruisin koira-poloista. Oikeasti meillä on oikein ihana ja hellä hetki kyseisen koiran kanssa :-D Näihin kuviin ja tunnelmiin hautaudun takaisin peiton alle potemaan flunssaa pois, täytyy kyllä sanoa, että miulla on maailman parhaat vierihoitajat, kun toisessa kainalossa on Olli ja toisessa Pyry pitämässä lämpimänä...

Palataan!