Lemmikin vanheneminen

Tämä aihe on itselle samaan aikaan läheinen ja läsnä oleva, se kirpaisee ja syvältä, ja samaan aikaan se on asia, jonka kanssa tekee koko ajan työtä, että sen hyväksyisi, olisi sinut sen kanssa. Tämä asia on lemmikin vanheneminen. Meidän nelijalkaisille ystäville ei ole suotu yhtä paljon elinaikaa kuin ihmisille, ja samalla, niille on suotu mahdollisuus päästä pois, kun elämä käy liian kivuliaaksi tai mahdottomaksi. Se viimeinen päätös on ihmisen käsissä, mutta siinähän se juju piileekin - milloin on aika päästää irti?

Look at my nose!

Tähän väliin voin todeta, että Melissa mennä porskuttaa elämässä vahvalla otteella; välillä jalat ottavat omia askeliaan, kuulo on äärimmäisen valikoiva ja ikänäkö hieman vaivaa, mutta siis mieli on kirkas ja ääni vielä kirkkaampi... Melissa jaksaa siis viihdyttää omaa laumaansa kauniilla äänellään aamuin, päivin, ja illoin. Ne vaivat mitä Melissalla huomaan olevan, ovat normaaleita, vanhuuden mukana tulleita asioita. Mutta kuitenkin tosiasia on se, että ehtoopuolella mennään. Ikää on mittarissa 12 vuotta ja melkein 7 kk. Se on paljon enemmän kuin moni muu sai, mutta kuitenkin vielä voisi toivoa, että saisimme viettää paljonkin aikaa yhdessä. Totuus on, että se aika voi loppua milloin tahansa. Melissa on ollut koko elämänsä todella terve, ja korkeasta iästä huolimatta, sillä ei ole mitään lääkitystä minkäänlaiseen vaivaan. Silti sitä miettii, pohtii, vaivihkaa katselee; onko sillä tänään painavampi askel kuin eilen, vai kuvittelenko vain?

Virallinen 12-vuotis syntymäpäivä kuva ja huutokonsertti :)

Niin kuin sanoin, tämä aihe on itselle todella läheinen ihan jo siintä syystä, että minulla on kotona vanheneva lemmikki. Tänään asia nosti päätään, kun näin kotimatkalla kaupasta erään naisen koiransa kanssa lenkillä. Tuli niin surullinen olo. Koira seuraa omistajaansa viimeiseen saakka; se pinnistelee viimeiseen saakka lenkeillä, vaikka voimat olisivatkin oikeasti jo lopussa. Emäntä paineli menemään innoissaan, koira-vanhus kipitti perässä takapää huojuen... Liikkuminen on tärkeää kaiken ikäisille koirille, mutta vanhuksille pitäisi suoda vapautuksia, jos niiden kunto niin vaatii.Liikkumisen tulisi tapahtua vanhuksen omilla ehdoilla. Meillä Melissa käy mukana metsässä. Tällöin me emme mene pitkää matkaa, vaan enemminkin haahuilemme ja haaveilemme; pojat juoksevat ja leikkivät innoissaan, Melissa tulee omaa rauhallista tahtia ja haistelee eri tuoksuja. Välillä se pysähtyy ja katsoo jonnekin kaukaisuuteen, ja tulee vasta kolmannella kutsulla luokse... ja sitten me jatkamme matkaa yhdessä, rauhassa. Melissa haluaisi jokaikiselle lenkille mukaan; sen kunto ei vain enää salli niitä pidempiä lenkkejä, joita poikien kanssa tehdään. On päiviä, että Melissa ulkoilee vain meidän omalla pihalla. Näitä päiviä voi olla useampia peräjälkeen. On päiviä, kun Melissa käy lenkillä meidän kanssa, ja sitten vielä juoksuttaa poikia pihalla. Siksipä jokainen päivä tulisi elää vanhuksen kanssa niin kuin sen kunto antaa myöden.

Mieheni peitteli vitsinä Mummo-koiran päiväunille. Mummo-koira otti tyytyväisenä kahden tunnin päikkärit :) Palvelu pelaa tuumaa Mummo!

Meillä Melissa saa vapautuksia tietyista asioista; se saa nukkua sohvalla pitkiä päiväunia, eikä sitä häädetä pois. Kun huomasin, että yläkerrassa nukkumaan mennessä Melissa kaipasi pehmeämpää petiä (meillä on koirien karva-alusia muutama kappale missä ne tykkäävät nukkua), niin tilasin äidiltäni paksumman ja pehmeämmän nukkumapedin. Ja sellaisen äiti ompeli vanhoista kankaista ja tyynyistä. Melissa saa kaksi ruokaa päivässä, vaikka se pärjäisi yhdelläkin. Melissa saa ilmoittaa kovaäänisesti, kun iltaruoka tarjoillaan myöhässä.

Liian monesti näkee koiria, joille armollisempi paikka olisi jo päästä viimeiselle matkalleen. Tänä päivänä eläimiä inhimillistetään aivan liikaa. Myös eläinten osalta lääketiede on kehittynyt huimaa vauhtia, ja nykyään pystytään hoitamaan paljon asioita, joista vasta unelmoitiin 15 vuotta sitten. Älkää siis ymmärtäkö väärin, lemmikeistä pitää huolehtia mahdollisimman hyvin niin pitkään kuin se on elämän arvoista, mutta raja pitää vetää johonkin. Niin raa'alta ajatukselta kuin se kuulostaakin. Vielä raadollisempaa on, kun katselee esimerkiksi Apulan ilmoituksia; suoraan sanottuna ei ole pokkaa tehdä sitä viimeistä palvelusta ystävälle, vaan MYYDÄÄN vanha koira eteenpäin hyvään loppuelämän kotiin. Sen itsekkäämpää tekoa ei voi ollakaan, koska totuushan on se, että ihminen tiedostaa ja ajattelee kuolemaa; me tiedämme että se tapahtuu jonakin päivänä. Koira sen sijaan elää hetkessä. Siksipä sanonta mielummin vähän liian aikaisin, kuin liian myöhään pätee tähän loistavasti.

Tällaisin kevyin ajatuksin lähden kolmen päivän vapaapäiviä viettämään, muistakaa nauttia rakkaista karvakorvistanne joka ikinen päivä, ja ottakaa se vanhus syliin extra usein, niin minäkin otan Melissan <3