Asiaa laiskuudesta

Mie olen ollut todella laiska ihminen. Olen suunnitellut vaikka mitä matkakollaaseja ja perfect life -huuhaata tänne, mutta viime päivät ovat menneet aika pitkälti sänky-sohva -akselilla. Miusta on ihana herätä kotoa omasta makkarista kaikessa hiljaisuudessa. Raottaa vähän ikkunaa ja tuntea ilman vaihtuvan makuuhuoneessa. Muhkean ilmava talvitäkki tuntuu niin ihanalta paljasta reittä vasten, että se lähtee joskus mukaan sohvallekin asti. 

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja etsiä itselleni uuden Netflix -sarjan. Selailin lentokentällä suoratoistopalvelujen tarjontaa ja bongasin Bodyguard -nimisen Netflix Originalin. Jäin totaalisen koukkuun ja unohdin ajan kulun. Miun harmiksi ensimmäinen ja ainut kausi oli vain kuuden jakson mittainen. Näiden kuuden tunnin aikana ehdin nauttia monta köyhälistön juustotarjotinta, jotka sain raavittua kaapeista löytyvillä tuotteilla. Suolakeksit, mustaherukkahillo ja lohkeileva parmesaani riittävät pahimpaan juustohimoon. Toki juustohimo voi johtua siitä, etten ole matkan ja laiskuuden takia käynyt kolmeen viikkoon kaupassa ja elän lähinnä puurolla ja muilla luovuuden puuskissa syntyneillä ruoilla. On yllättävää, miten laadukasta ruokaa vain muutamilla tuotteilla saa aikaiseksi! Toisaalta tämä on aivan mahtava keino saada keittiön antimet kiertämään. 

Tuon selostuksen jälkeen voisi toki kuvitella, että olen pitkälti kotona luuhaava ja saamaton ihminen. Saan kaiken mielenrauhan tähän lokoiluun siitä faktasta, että olen löytänyt mahtavan tasapainon vastuun ja chillailun välillä. Jokaisesta chillailupäivstä löytyy helposti tilaa vastuulle ja koulun käymiselle. Työläät asiat on helppo naamioida sujuviksi, kun tietää mistä tykkää. SWOT-analyysit ja Eurooppaoikeuksia käsittelevät esseet sujuvat käden käänteessä, kun työskentelytila on miellyttävä, edessä päällä oleva televisio on mykistetty (ei kiinni) ja vierestä löytyy jotain juomista. Miun mielestä laiskottelusta on yleisesti kuitenkin paljon kivempi kirjoittaa ja siihen on luultavasti helpompi samaistua. Aiemmin tuomitsin itseni kovasti kaikesta haahuilusta, mutta en kokemuksen kautta koe miun elämää yhtään sen onnellisemmaksi ihmisenä, joka priorisoi puurtamisen ja vastuun aina ensimmäiseksi joka päivä. Joskus tuntuu, että prokrastinaatio vie tilaa ja silloin on helppo jälleen vaihtaa työmoodi päälle. 

Ainiin, eilen söin aivan mielettömän hyvän setin falafelia, riisiä, kukkakaalia ja maustettua turkkilaista jogurttia.

Joten ihmiset, olkaa armeliaita itsellenne. Maailma pyörii, vaikka itse et niin tekisi. 

Kaikkea hyvää,

Hanna M