Kuinka parannan itseni flunssasta

Koulun jatkuessa tuntuu, ettei flunssalta voi välttyä. Mie oon niitä laiskoja ihmisiä, jotka ei kanna mukanaa käsidesiä tai jaksa aina pestä käsiä julkisen tietsikan näppäilyn jälkee, jote voin aika pitkälti syyttää itteäni. 

Oli miten oli, miun tavoite on olla keskiviikkona jalkeilla. Sillo järjestetää Fuksiaiset, joihin osallistun jo kolmatta kertaa. Tapahtuma on luonnollisesti aika vilkas ja kostee, jote miun motivaatio hankkiutua terveeksi on kova. Miulla on taipumus sairastua aina enne tärkeitä juttuja, jote oon jo useita kertoja hankkiutunu terveeksi samalla tavalla. Miulla tää metodi on toiminu, mutta se vaatii kaiken tekemisen pois karsimisen parin päivän ajaksi. Mietin aina lapsiperheitä, jossa vanhemmat sairastuu. Iso hatunnosto niille, jotka jaksavat hoitaa muksut vaikka energiamäärä näyttää nollaa.

Ite tiiän olevani poikki koko päivän, joten koitan syödä tukevan aamupalan. Kun vatsa on pitkään täynnä, ei tarvitse nousta jääkaapille. Aamulla keitin puuron, joho heitin mummon keräämiä pakastemansikoita ja banskun. Lisäksi kaivoin jääkaapista kaikenlaista terveellistä. Vois kuvitella, et vitamiinit auttaa parantumisessa. 

Miulla kävi hyvä tuuri, sillä en koskaan osta mitään ns. ylimäärästä. Tällä kertaa tuoreet mansikat ja makeat rypäleet piristivät mieltä sen verran, että niitä voisi ehkä ostaa tulevaisuudessakin.

Mie en ole koskaan ollut aamupalaihminen, joten vatsa oli tuon satsin jälkeen räjähdyspisteessä. Samassa vauhissa sain kuitekii tiskattuu ja siivottuu pahimmat sotkut kämpästä. Yritän muutekii hoitaa jo aamulla kaiken tarpeellisen, koska illalla väsyneenä mikää ei oikei kiinnosta.

Iltapäivä on menny pelaillessa ja napostellessa. Onneks makuaisti on vielä lievästi tallessa! Kipeenä olemisen parhaita juttuja on kyllä se, kun voi pelata tuntikausia ilman huonoa omatuntoa rästissä olevista koulutöistä tai muista hommista. Ostin sopivasti kaverilta remasteroidun kokoelman yhestä miun lemppari pelisarjasta, joten aika on kulunu oikei mukavasti. Olin aamulla valmistellu itelleni kanasalaatin valmiiksi, joten safkaamine hoitu vaivattomasti. Kun annoksen vielä preppaa valmiiks lautaselle ennen jääkaappiin laittoa, ei ruoan eteen periaatteessa tarvii tehdä mitään.

selviytymissetti

Nyt iltapäiväst väsymys alkaa jo painamaa, joten linnottauduin sänkyy chillaamaa. Ulkona on mukava ilma, jote jätin ikkunat auki molemmilta puolilta miu kämppää. Peiton alla ei tuu kylmä. 

Nyt otan pienet päikkärit ja pyyhin nokkaa vessapaperil, koska se on niin mahottoman riittosaa. Miun opiskelijabudjetti hymyilee, kun oon oikeesti ottanu Pirkka-niksei käyttöön. Sillä palstalla taidettiin joskus jopa neuvoa kiinnitämään se rulla koruksi kaulan ympäri, et paperii on koko ajan saatavilla. Hymyilyttää, kun mietin itteäni harppomassa tuol ulkona vessapaperirullakoru kaulassa. Miulla ei tosin taida riitä rahkeet nii rohkeisiin suorituksiin, hah. Onneks kaapista löytyy muutama paketti nessuja, kun jaksan taas lähteä ulos.

-

Tosiaan, olin keskiviikkona jalkeilla ja tapahtuma sujui oikein mainiosti. Kroppa kävi äärirajoilla, mut päätös tipattomuudesta auttoi miuta jaksamaan. Suoriuduttii hyvi eikä miun tarvinnut pidättäytyä mistään toipilaisuuden takia. Jatkoille en jaksanut enää lähteä, mitä jälkikäteen pidän tosi fiksuna ratkasuna. Lisäsin muuten Instagramiin kuvan miun joukkueesta, käykäähän kurkkaamassa, niin saatte vähän osviittaa tapahtuman teemasta.

 

Hanna M