Hiljaisuuden kolosta huomenta

Elossa ollaan, vaikka sekin on välillä itseä epäilyttänyt.

Remontti saatiin hyvään vauhtiin, motivaatio oli huipussaan kunnes sitten eräänä päivänä. Irroitin jalkalistaa olohuoneesta ja kas, mikäs se siinä. Kukkanen. Näytti kuolleelta mutta ensimmäisen tapettikerroksen alta näkyi myös jo kuivunut, joskus märäksi asti kastunut alue. Mittaaja kävi kohtaa piikillä kokeilemassa, ihmetteli kun ei kunnolla ota kiinni ja sai järkyttävän hirveät kosteuslukemat. Sitten tuli ne hitaat puolitoista viikkoa kun purun aloitusta odoteltiin - heinäkuu on hirrveen hyvä aika tällaisille yllätyksille, kokeilkaa vaikka. Olohuone alipaineella piiloon ja seinä auki.

Eikä siellä mitään ollut. Siis ei mitään. Emännältä oli tipahtanut rukkaset lattiaan jo viikko takaperin ja olin jo miettinyt miten homeisen talon myynti-ilmoitus asetellaan - no eihän sellaista tehdä mutta koska paha mieli... Ja nyt se sanoo, että ei täällä ole mitään. Villat kuivat ja pintakukka kuollut jo aikoja sitten, kynnellä katosi sekin jäljettömiin. Mittarin lukemia vääristi levyn takana, turhaan, ollut metallilevy. Ei kai siinä. Kiitos säikähdyksestä.

Motivaatio on nyt palautunut ja makkareita ja kuistia lukuunottamatta, sisätilat alkavat näyttää siltä kuin ne iltaisin mielessäni pyörivät. Tekemistä on vielä paaljon mutta on ihana nähdä kun oma koti alkaa näyttää enemmän ja enemmän omalle.

Samoilun BFF

Sen verran on neljän seinän sisällä vietetty aikaa viimeiset kaksi kuukautta, että ensi viikolla starttaan pohjoiseen. Kyyti olisi suuntaamassa jäämeren kautta Lofooteille mutta mietin jos jäisin kyydistä bestikseni kanssa ja samoiltaisi jossain matkalla useampi päivä...

So long.