Tarina blogista

Oli syyskuu.
Syyskuu ja ajatus.

Ajatus blogista.
Ihan toisenlaisesta.

Sen sijaan, että stressaisin
tekemättömiä postauksia, 
päiviä jolloin en postaisi
tai riittääkö aika.

 

Päätin jättää ne taakseni,
tehdä täysin fiiliksen ja
sen etsityn ajan mukaan
ja vain niitä postauksia,
jotka inspiroivat juuri silloin.

Sen sijaan,
että kirjoittaisin paljon tekstiä tai
kertoisin vain mitä tehtiin.

 

Päätin, että täältä löytyy
mahdollisimman paljon kuvia
ja tekemisistä etsin niitä fiiliksiä,
joita ne monesti pitää sisällään.

Mutta sitä en päättänyt millaiseksi
tämä kokonaisuudessaan muodostuu. 

Koska tämä blogi ei jatka matkaansa
ilman elämistä,


niitä kilometrin mittaisia pyykkivuoria,

äitiyden hyviä ja huonoja päiviä
ja niistä koituvia tunteita,

mielipiteiden uusimista

ja erilaisten inspiraatioitten tulemista
ja katoamista.

Eli elän ensin ja kerron myöhemmin.

Sellainen tämä blogi on.

Tai sellaiseksi tämä on muodostunut.

 

Seuraa meininkejä esimerkiksi näissä.
Instagram: aitikehystetaa / Facebook: Äiti, kehystetääks tää? / Snapchat: aitikehystetaa