Henkinen väsymys

"Väsyttää.", toisti nainen ja kahden lapsen äiti lähes päivittäin. Kaikki oli hyvin, lapsetkin nukkuivat yönsä jo kokonaan. Arki pyöri tasaisena. Ainut oli, että tämä kahden lapsen äiti ei osannut rauhoittua. Sisällä tuntui oudolta ja hän yritti vältellä niitä tunteita. Silloin tällöin pieniä "avunhuutoja" ja heti vaihtaen ne johonkin muuhun syyhyn, kuin mielenterveyteen.

Muut suukottelivat lapsiaan, nainen ei jaksanut todellisuudessa omia lapsiaan yhtään, mutta toisaalta se oli ainut asia miksi nainen oli vielä siinä.

Nainen istui eteisen nojatuolilla. Lapsi tuli viereen selittämään ja tekemään jotain hauskaa. Tässä tilanteessa naurettaisiin, tunnettaisiin rakkautta. Nainen havahtui. Hän ei tuntenut mitään, ei yhtään mitään. Se oli pelottavaa ja hätkähdyttävää. Mutta, koska tämä nainen oli peloissaan hän jätti kaiken sisäänsä. Loppuen lopuksi sisällä oli jo aivan liikaa pimeitä asioita. Pään sisällä puhui nainen itse, moittien ja haukkuen. Kuinka joku voisikaan olla niin laiska, niin kylmä ja tunnoton. Hirveä ihminen suorastaan. Nainen ei tunnistanut enää edes itseään. Syöksyttiin syvemmälle ja syvemmälle.

Nainen oli kateellinen kavereille, ohikulkijoille, muille ihmisille. Kuinka he osasivatkaan näyttää tunteitaan, kuinka he uskalsivat. Muut suukottelivat lapsiaan, nainen ei jaksanut todellisuudessa omia lapsiaan yhtään, mutta toisaalta se oli ainut asia miksi nainen oli vielä siinä. Samalla hokien haluavansa olla maailman täydellisin äiti. Ei yhtään paineita, ei yhtään. Oma mieli teki paineita ihan mistä vain. Päässä jyskytti, "miksi olen tälläinen?".

Oli päiviä kun nainen makasi pimeässä huoneessa, silmät turvonneina itkemisestä. Milloin tämä loppuu? Mitä tämä on?

Nainen tukahdutti kaiken sen siivoamiseen, suorittamiseen, kalenterin täyttämiseen. Nainen ajatteli, "Jes! Nyt menee hyvin". Ei tarvinnut kuunnella omia tunteitaan, oikeastaan ei tarvinnut kuunnella itseään yhtään. Pala palalta menettäen itsensä vieläkin syvemmälle. Väsytti kovasti, käveleminen toisesta huoneesta toiseen hengästytti, sohvalta ei päässyt enää ylös laittamaan itselleen ruokaa, yöpaita pysyi päällä samana monta päivää, suihkussa käyminen tuntui aivan liian raskaalta.

Nainen piilotti tämän kaiken ulkovaatteiden alle, yökkärin päälle sai nopeasti vedettyä jotain vieraiden aikana. Hymykin oli helppo tekaista.

Oli päiviä kun nainen makasi pimeässä huoneessa, silmät turvonneina itkemisestä. Milloin tämä loppuu? Mitä tämä on? Ei jaksanut, enää edes kääntää kylkeä. Tuli paniikkikohtaus, oksensi, makasi vessan lattialla, sydän yritti hypätä rinnasta ulos. Nainen tajusi, että nyt täytyy rauhoittua. Niin, rauhoittua. Unohtaa koko asia ja alkaa siivoamaan ja tarkastamaan kalenteria, ettei vain ole tyhjiä aukkoja, joissa olisi aivan liikaa aikaa ajatella. Täytyi vältellä näitä tilanteita.

Viisi päivää yksin, viisi kokonaista päivää. Kello pyöri tasaisesti vuorokaudesta toiseen, nainen ei jaksanut laittaa valoja illan tullen päälle.

Juhla tilanteet ja ihmisten kanssa kommunikointi oli naiselle tuskaista. Häntä pelotti jos hän jää kiinni. Jää kiinni siitä, kuinka rikkinäinen hän oli sisältä. Kädet tärisivät ja rintaa puristi. 

Sitten tuli aika kun naisen elämä heitti kärrynpyörän. Uusi arki, enemmän omaa aikaa jota hän oli salaa kaivannut, mutta ei ollut osannut vaatia. Viisi päivää yksin, viisi kokonaista päivää. Kello pyöri tasaisesti vuorokaudesta toiseen, nainen ei jaksanut laittaa valoja illan tullen päälle. Nainen makasi sohvalla, ei vastannut kenellekkään, ei laittanut kenellekkään mitään viestiä. Peitto korvien päällä, sydän hakkasi ahdistuksesta. Kuka minusta välittäisikään?

Silloin kaikki tämä sai stopin ja nainen haki apua.

Tuli hetki kun paras ystävä laittoi viestin ja kysyi kuulumisia. Siihen oli pakko vastata, koska ystävät tuntee aivan liian hyvin. Mitä nainen vastasikaan?, hän vastasi, että hyvin menee. Vielä edelleen nainen piilotti kaiken sen pahan muilta. Oma pää ei antanut armoa kertoa asiasta kenellekkään, koska pää sanoi kukapa edes välittäisi, olisi parempi ettei sinua olisi olemassakaan. Ja tuhansia muita ajatuksia, joita ihmisen ei kuuluisi ajatella.

Kello jatkoi pyörimistään ja vuorokaudet vaihtuivat. Nainen makasi vain sohvalla. Häntä pelotti, ahdisti ja mietti ettei näin voi enää jatkua. Silloin oli aika uskaltaa ja laittaa vastaan pahalle ololle. Niille sanoille, joita pää syöksi tulta puhkuen. Silloin kaikki tämä sai stopin ja nainen haki apua.