Imetystarina

Huomasin, että tällä hetkellä vietetään imetysviikkoa, joten miksipä en kertoisi omaa tarinaani. Imetys on itselleni sinänsä arka aihe, ei enää ajankohtainen, mutta kyllä se mielessä vaeltelee edelleen silloin tällöin. Ei sillä, että se olisi minusta jotenkin kammottavaa pakonomaista tai muuta outoa, vaan sillä, että minulla oli odotukset.

Ensimmäisen lapsen saatuani imetysmuistoina on vain huutava lapsi rinnalla, en osannut, vauva ei osannut, tarvitsin todella paljon apua, mutta en osannut hakea apua. Tuttipulloon siirryttiin tuolloin melko nopeasti ja uuden elämäntilanteen tullessa peliin, en tuolloin osannut edes pettyä, saatika ajatella niillä väsymyksen tuhoamilla aivoilla. Elettiin vauvavaihde silmässä rennoin ottein, opetellen paljon muita uusia asioita.

Toisen kohdalla tuli odotukset. Hankin paljon tietoa, niin paljon kuin sitä silloin löytyi ja olin päättänyt, että tällä kertaa se onnistuu. Synnytyksen jälkeen kumminkin vietettiin viikko teho-osastolla ja elettiin heidän aikataulujen mukaan, mutta joka kerta kun sain käydä lapseni hoitamassa imetys onnistui täydellisesti. En tarvinnut apua, vauva osasi hommansa, minä osasin hommani ja kaikki sujui niin kuin pitikin. Hoitajat kumminkin tokaisivat, että kaappiin tulisi varata korviketta vauvan ruokahalun takia. Nyökkäsin, mutta samalla ajattelin, että ei sellaista, nyt haluan pärjätä "omillani". Muutaman kuukauden taipaleen aikana huomasin kumminkin, että en pärjännyt.

Tässäkin vaiheessa olisin voinut etsiä neuvonantajia tai tietoa, mutta nyt tuntuu, että tuolloin tietoa ja neuvojia oli tätä päivää vähemmän. En tiedä olenko oikeassa vai väärässä, mutta siltä tuntuu. Tai vaihtoehtonahan on tietysti myös huonompi tiedostus asioista, nettisivuista ja avustajista, verrattuna tähän päivään. Olen miettinyt olisinko voinut tehdä jotain toisin, miksi minun kroppani ei pystynyt ruokkimaan lastani vai oliko vauvan ruokahalu niin paljon suurempi, että oli pakko aina lisätä mahan täytettä pullon suusta. En tosiaan tiedä. Mutta sen tiesin, että vauva ei ollut tyytyväinen.

Vaikka odotukset olivat korkealla ja lopuksi sieltä laskeuduttiin yhtä nopeasti, kuin lehmän häntä, on minulla silti hyviäkin muistoja imetysajoista. Muistan, kuinka innoissani tokaisin hoitajalle kuulevani vauvan nielevän maitoa ja syövän imetyksen aikana. Muistan sen onnenhuuman, kun rinnalle ei yritetty väkisin rintoja rutistelemassa laittaa huutavaa vauvaa, vaan tehtiin se aivan keskenään, rauhallisesti ja onnistuneesti. Muistan kuinka hehkutin vain 40 milliä, jonka tarvitsi yhtenä iltana antaa päivässä pullonsuusta ja vauva pysyi tyytyväisenä.

Jokaisen imetystarina on erilainen, jokaisen vartalo, ajatukset ja vauva on toinen toistaan erilaisempia. Millainen sinun tarinasi on?