Isona minusta tulee vaatetusalan artesaani

Artesaani

"Laulaja, hevostenhoitaja, ehkä sittenkin lääkäri", pohti pieni tyttö vaaleissa hiuksissaan, mikä hän haluaisikaan olla isona. Silloin sitä ei tarvinnut vielä täysin päättää tulevaisuutta, vaan sai rehvastella mahdollisilla tulevaisuuden suunnitelmilla niin paljon kuin halusi.

Lapset ensin ja nyt 6 vuoden pohdinnan jälkeen olen rakentamassa itselleni ammattia ja oppimassa.

Sitten tuli aika. Jätin lukion kesken ja vaihdoin perinteisen järjestyksen naisen elämässä toisinpäin. Lapset ensin ja nyt 6 vuoden pohdinnan jälkeen olen rakentamassa itselleni ammattia ja oppimassa. Ehkä tämän jälkeen hankin sen pienen mummonmökin, mutta en halua suunnitella niin pitkälle. Kultaistanoutaajaa en tarvitse. Minulla on hoitokoira, jota saan hoitoon. Farmarilla en halua ajaa. Ajan mielummin pienellä punaisella pösölläni, jonka ratti tärisee moottoritiellä ja tunnelma on katossa. Ja hiukset.

Kuusi vuotta pohdintaa ei ollut turhaa. Lapset ensin -järjestys oli itselleni oikein mainio idea. Opin priorisoimaan, eikä koulu tunnu rankalta lapsien ohella. Kukapa ei oppisi kahden pienen lapsen kanssa hyvää järjestystä tekemisille. Kun lounas täytyisi olla valmis puoliltapäivin, samalla pyyhit räkäistä nenää ja vaihdat vaipan kaksi kertaa puolen tunnin aika erolla. Samalla hämmentäen soppaa ja samalla katsoen toisen perään, ettei vain käy köpelösti liian hurjia leikkejä leikkiessä. Ja ai niin, perunatkin unohtuivat kauppaan ja päiväunet olisi hyvä olla ajallaan meidän lapsilla.

Postiluukusta kolahti ensin kirje ja minut oli valittu toiseen koulutukseen, kuin tähän nykyiseen, jossa nyt olen. Mietin, että jos nyt saan toisen kirjeen, menisinkö tunteella vai järjellä.

Lapset ensin -järjestys oli myös siitä hyvä, että kasvoin itse paljon kotiäitivuosien aikana, sain hakea rauhassa sitä omaa juttua ja suunnitella tulevaisuutta. Ja oikeastihan päädyin tälle alalle hetken mielijohteesta, kun yksi koulutus hakemuksessa näytti erittäin ankealta. Kiinnostuin kumminkin paljon tästä alasta ja nakkasin sen hakemukseen ensimmäiseksi. Vain viidessä minuutissa.

Postiluukusta kolahti ensin kirje ja minut oli valittu toiseen koulutukseen, kuin tähän nykyiseen, jossa nyt olen. Mietin, että jos nyt saan toisen kirjeen, menisinkö tunteella vai järjellä. Koulumatkalla oli siis eroa. Viikkojen kuluttua olin unohtanut jo asian ja astumassa kohti kaupanalaa, kunnes eräänä iltana kotiin saapuessa jalkojeni alle jäi kirje logoineen, jonka tunnistin erittäin hyvin. Minut oli valittu artesaanin perustutkintoon ja sitten mietittiin jälleen. Tunteella vai järjellä.

Olen siis sitä mieltä, että löysin vihdoin sen mitä olin etsinyt.

Olen järki-ihminen, mutta tällä kertaa menin tunteella ja se kannatti. Rakastan mennä kouluun, rakastan tehdä ja oppia asioita, joita näissä opinnoissa käydään. Ajan mielummin ompelukoneella, kuin autolla ja on mahtavaa käyttää omaa luovuttaan koulussa. Koulu on myös tehnyt minulle itselleni erittäin hyvää ja koulu on tuntunut niin sanotusta turvapaikalta, jossa on hyvä olla ja muut, varsinkin ne inhottavat asiat unohtuvat helposti.

Olen siis sitä mieltä, että löysin vihdoin sen mitä olin etsinyt. Työllistymistä en ole miettinyt, enkä mietikkään tällä hetkellä. Paitsi yrittäjyys on kiinnostanut pidemmän aikaa. Haluan käydä ensin kumminkin koulun kunnialla loppuun.

Sitten saan sanoa, että minusta tuli isona vaatetusalan artesaani!