Kuinka isoiksi ne oikein kasvaa?

Kuvat reilu viikko sitten äitienpäivältä. Päätettiin lähteä iltaretkelle tyttöjen kanssa, eväät pakaten mukaan. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Käveltiin läheiselle sillalle, jonka alla virtaa pieni puron tapainen. Siinä olin tyttärieni ja kameran kanssa. Ihania asioita molemmat.

Mukavaa siitä teki se, että näin vihdoin ilon pilkahduksia lapsien silmistä. Tuolloin viikon takainen uhmasuoritus, pian kolme vuotta täyttävältä sai minut jo väsymään, niin etten tuntunut näkevän. Mutta kummasti pienikin pilke auttaa härdellin keskellä. Uhmailu jatkui kumminkin vielä toisenkin viikon ja tänään pitkästä aikaa uhmalla kasvava lapsi oli aamupäivän rauhallinen ja sain iloisen lapsen syliini, halaamisen kera. Vähän niinkuin tsemppinä pikkutyypiltä - "Kyllä me tästä selvitään äiti."

Hetki sitten tajusin myös erään asian. Kuinka isoja nuo pienet ihmiset jo ovat. Toinen täyttää kohta kolme ja isosiskohan on pian eskari-ikäinen. Tai pian ja pian. Mutta minusta se on pian, se on semmoinen äidin-pian. Tällä hetkellä tuntuu, että aivan liian pian. Kyllä minä olen saanut suodatettua ne 1-vuotis- ja 3-vuotissyntymäpäivät, mutta miten suodattaa eskari-ikäisyys? Samalla tunnen kumminkin suurta innostusta kaikkeen uuteen ja tulevaan.

Sitä vain mietin kuinka isoiksi he kasvavat?

 

"Tosi isoiksi" - Vastaisivat tytöt yhteen ääneen.