Mikä tekee synnytyksestä kaunista?

Viime kuun aikana törmäsin moniin henkeä salpaaviin kuviin synnytyksestä. Esimerkkinä tähän mainiten Korinnan kaunis synnytyskertomus ja kuvat. Niitä oli tunteikas katsoa ja muistella myös omia kokemuksiaan vuosien takaa. Pikkusiskon synnytyksestä itselleni jäi kieltämättä pieni pelonpoikanen kytemään rinnan alle ja toisinaan vieläkin hömppäsarjan synnytyskohtauksista iho nousee kananlihalle, enkä ole varma pystyisinkö siihen enää. Se ei kumminkaan ole mitenkään ajankohtainen, mutta upeiden kuvien katseleminen ja niistä välittyvät tunteet saavat aina tietysti ajattelemaan asiaa.

Mutta mikä synnyttämisessä onkaan kaunista?

On letkuja, antureita ja mahdollisesti tippa kädessä. On kumihansoja, sairaalakaapuja, piippaavia laitteita ja makkaralle meneviä sukkia. Unohtamatta niitä erittäin mielekkäitä verkkopikkareita ja hehtaarin kokoisia siteitä. Verta, lapsivettä ja ilokaasumaski naamalla. Itkua, huutoa, ja tietysti myös kipua. Näistä koostuu synnytys lyhyesti kokonaisuudessaan, toisilla kaava hieman eri, kuin toisilla. Mutta kumminkin.

Näistä ei koostu niinkään mielestäni se kaunis kuva synnytyksestä, mutta kuuluvat asian tiimellykseen. Se mikä tekee mielestäni synnytyksestä kaunista on naisen keho, tunteet, voima ja lopputulos.

Naisen keho, tunteet ja voima.

Naisen keho muuttuu raskauden myötä erittäin paljon. Vatsan kasvu on kaunista katsottavaa ja voi vain miettiä millaisiin äärimmäisiin mittoihin navan kohdalta vatsa voikaan kasvaa. Keho alkaa valmistautua synnytykseen ja se tietää milloin on aika. Yleensä synnytys alkaa kun sitä vähiten odottaa, kuten monet muutkin odotukset. Tietysti on myös poikkeustapauksia, kuten käynnistetyt ja liian aikasin maailmaan halajavat vauvat. On myös sektiolla elämään astuneita vauvoja ja mielestäni se on yhtälailla kaunista, kuten alatiesynnytys. Itselläni on kokemus vain jälkimmäisestä, joten se toimii tämän kirjoituksen ajatusmallina. Mutta miettikää, maailmaan tulee jotain uutta ja se jokin on muovautunut huolella naisen vartalon suojissa. Kaunista, sanoisinko.

Synnytyksessä käydään laajakirjo monia tunteita. On odotusta, jännitystä, naurua, itkua ja jopa vihaa kipua kohtaan. Kipu kestää toisilla pidemmän aikaa ja toisilla vähemmän, mutta uskon siihen, oli aika mikä hyvänsä, kerkeää jokainen käydä monet tunneskaalat läpi, kohti uutta elämää ja arkea. Synnytyksen kipua on vaikea määritellä, koska jokainen tuntee sen eri tavalla, mutta kertaakaan en ole tainnut kuulla synnytyksen supistuksien olla kivuttomia. Uusi ihminen saapuu maailmaan kipujen saattelemana, jokaisen kipupiikin jälkeen ollaan lähempänä odotusta ja millä voimalla se tuleekaan kestää. Naiset kestävät sen ja se on kaunista. Vaikka hetkittäin voit tuntea toisin.

Verkkopikkareitten kautta vannottua.

Lopputulos on tietysti kaikkein kaunein. Vaikka olisit ajatellut omaa äitiyttäsi ja siihen ryhtymistä, saa pieni vauva rinnallasi ihan uudet ulottuvuudet, hymyilet. Olit saattanut odottaa tätä tapahtumaa jo vuosia ja tuolloin itkulle ei löydy loppua, hymyilet itkun läpi. Olit saattanut ajelehtia kohti tätä päämäärää rennoin ottein ja saavuttanut sen, hymyilet muutaman krokotiilin kyyneleen valuessa poskea pitkin. Olet hämmentynyt lopputuloksesta ja hymyilet hämmennyksen saattelemana. Jos et saanut hymyä ulkoistetuksi juuri sillä hetkellä', uskon että sisäisesti hymy on ollut korvissa asti. 

Kaikkien laitteiden, sairaalan äänien, kipujen ja makkaralle valuvien sukkien takaa löytyy aina se kaunis tapahtuma, joka jää varmasti jokaisen naisen mieleen ikuisiksi ajoiksi. Lupaan ja vannon tämän verkkopikkareitten kautta!