Mitä olen oppinut esikoiseltamme?

Muistan kun heräsin noin 5-vuotta takaperin pöhnäisenä univeloista, valvottuja tunteja liki kolmekymmentä. Söin aamupalaa ja pian viereeni tuotiin pieni ja kaunis käärö, joka tuhisi tyytyväisenä läpikuultavassa vauvan sairaalasängyssä. Hoitaja lähti huoneesta pois. Oven läimäytyessä kiinni ensimmäinen ajatukseni oli - "Mitä pitää tehdä jos tuo pieni käärö herää?". Ensimmäisinä tunteina en uskaltanut ottaa lasta syliin, vaan tuijotin lumoutuneena suloista tytärtämme sängyn yläpuolella. Pian kumminkin opin ja tajusin jutun juonen ja opin äidin velvollisuuksia ja hoitotehtäviä. Mitä 5-vuotias esikoisemme onkaan minulle siis opettanut?

Ensimmäisenä mieleen juolahtaa asia, mitä tarkoittaa kun lapsi on hiiren hiljaa hereillä ollessaan. - No ei ainakaan mitään erityisen kivaa. Hereillä olevan lapsen hiljaisuus voi merkitä uudelleen maalattuja (eli piirrettyjä) seiniä, kiellettyjen asioiden tutkimista, aarteiden metsästystä roskiksesta tai vessanpöntöstä. Esimerkiksi. Ainakin meillä.

Olen oppinut myös arvostamaan unta. Ennen saattoi helposti valvoa jopa koko öitä tai pärjätä muutaman tunnin yöunilla. Ei arvostusta. Pieni käärö valvotti vuoden verran vanhempia, heräillen tunnin välein. Tuolloin kaksi tai kolme tuntia unta putkeen tai 4 herätyksellä yöstä selviytyminen oli todella luksusta. Unta oppi arvostamaan aivan toisella tavalla ja hyvä niin. Nyt tiedän kuinka tärkeää se oikeasti on.

Ja kolmantena, hieman ehkä nolostuen voin todeta, että lapsen myötä opin valmistamaan ruokaa. Alussa mies oli se, joka valmisti meille ruuat. Tälläinen keittotiede oli itselleni alussa hieman haastavaa, mutta lapsen myötä tietysti automaattisesti tuli opeteltua ruuan tekemisen salat ja nykyään minä olenkin meillä suurimmaksi osaksi se, joka vastaa meillä ruuan teosta. Arjen kiemuroiden keskellä se ei aina tunnu kuin pakolta, mutta toisinaan innostun kokeilemaan myös aivan uudenlaisia reseptejä.

Löytyykö teiltä joitain asioita, jotka olette oppineet lapsen saatua tai lapsen kautta?