Mitä tapahtuu kun äiti saa juoda aamukahvinsa rauhassa?

Meillä eletään jonkinnäköistä välivaihetta sisarusuhteessa. Kun leikit ei mene kummankaan tahtomalla tavalla ja molemmilta löytyy oma vahva tempperamenttinsa. Saa toimia tuomarina leikeissä ja olla sovittelijana niin, että leikki etenee molemmille sopivalla tavalla. Milloin seistään tiellä tai milloin toinen haisee banaanille, eikä voida olla vieressä. Kyllä jälkimmäinenkin on mahdollinen riidanaihe.

Viikonloppuna, lauantaiaamuna sain kumminkin juoda kahvini rauhassa lasten leikkiessä koko aamun sovussa. Mikä harmonia ja puheenhelinä kuuluikaan huoneesta. Hämmästyin, ihmettelin ja samalla olin tyytyväinen tilanteeseen. Oliko erotuomarina olo tehnyt tehtävänsä? Ne monet taistelut, joita oltiin käyty muutaman viikon ajan, opeteltu miten toisia kohdellaan, kuinka tehdään kompromisseja ja lopuksi miljoonia kehuja, kun niitä kokeiltiin. Kertaakaan sinä aamuna ei tarvinnut viheltää pilliin, vaan sain nauttia koko aamun rauhallisessa ympäristössä. Välillä havahtuen äiti-sanan huutoon, mutta se olikin vain leikkiä.

Pohdin ottaisinko vielä toisen kupin kahvia vai alkaisiko työstämään lauantaiaamua jo hieman pidemmälle. Leijuin rauhallisen aamun ja kofeiinipiikin vallassa ja päätin mennä katsomaan tyttärien leikkiä, jota he olivat koko aamun touhunneet. Mitähän he ovat keksineet? Varmasti jonkun mielenkiintoisen ja hyvän leikin. Halusin ehdottomasti tietää ja päätin mennä kysymään hymyssä suin.

Harmoniasta takaisin maanpinnalle. Tuijotin tyttöjen huonetta, lelumäärää ja etsin lattiaa. Lapsetkaan ei ollut enää siellä. Olivat tietenkin vaihtaneet huonetta, koska missä kohtaa tuossa nyt leikkisi? Käännyin ovelta, kävelin keittiöön ja otin vielä yhden kupin kahvia. Pohdintani oli saanut päätöksen.

Meidän lauantaiaamu täynnä harmoniaa, ilman punaisia kortteja tai pillin vihellyksiä. Mutta toisinaan korteilla on myös kääntöpuolensa.