Mitä tuli tehtyä bloggaajatapaamisessa?

Maijun kanssa auton nokka kohti Lappeenrantaa.
Ajoissa.
Odotettiin
ja aloitettiin

Kuuntelin mielenkiinnolla tietoja Marks & Spenceristä.

Innostuin nimittäin minulle uudesta.

Rakastuin kukkamekkoon.

Enkä tiennyt että vaatekaupasta voi ostaa herkkuja.

Emotionissa kuunnellen jälleen uusia juttuja.
Katsellen sävyjä ja purnukoita.

Ja jälleen kuuntelemaan jotain mielenkiintoista.
Nousten omaksi suosikiksi.
Kaakon Viestinnän Sisältöjohtaja Pekka Lakka, kertoi kirjoittamisesta.
Nyökkäilin ja olin samaa mieltä siitä, että tekstiä ei kannata pakottaa.

Sokos Hotel Lappeeseen tutustumista.
Käytävän kuviin ihastuen.

Hieman jo tuntien nälkää.
Astellen Trattoria Casaan pitkän pöydän ääreen.
Syöden italialaista ruokaa
ja nauraen paljon.

Varmaan ikuisesti mieleen painui herkullinen leipä.

Huomasin kuinka mahtavia ihmisiä kaikki oli.
Tajusin, että taisin hymyillä koko illan kotiin palattuani.

Ja hymyilin vielä seuraavana päivänäkin.

Kiittäen kanssabloggaajia.
Ja erityisesti Emmiä ja Krisseä.
Tästä kaikesta.