Mystinen luonto

 Pitkästä aikaa lähdin kävelylle kameran kanssa. Edellisestä kerrasta on jo jonkin aikaa, tuolloin vielä kukat ja lehdet täydessä loistossaan. Päätin jättää kännykän kotiin ja olla ainoastaan kameran ja luonnon armoilla, se kävi helposti. Saatoin jähmettyä keskelle metsikköä tai tienvartta kyykistelemään. En kuullut mitään, enkä nähnyt mitään muuta kuin kameran etsimen läpi etsittyjä kauniita ja tällä kertaa myös erittäin mystisiä luonnon yksityiskohtia.

Kotiin päin kävellesäni aurinko oli jo laskenut, ilma viileni ja poskien päissä tuntui kohmeus. Syksy. Sitä viileää ilmaa oli ihana hengittää ja kohmeus poskien päissä tiesi vain hyvää ulkoilua.

Olo oli rentoutunut ja iloinen ja reissun kuvasaalis inspiroi ja ilahdutti.