Oman elämänsä tiikeri - Tikru

Aavan meren itäpuolen -blogissa seikkaili tässä postauksessa heidän perheenjäsenensä ihana Helmi-koira, furry friends tagilla. Ajattelin myös itsekkin antaa puheenvuoron meidän lämpöä etsivälle, jalkoihin hyökkäävälle ja oudon sosiaaliselle kissalle. Muuttaen tietysti hieman asioita kissaeläimen muotoon.

Olen... lyhyesti ja ytimekkäästi Tikru. Rento maatiaiskissa, omilla omistajien mielestä joskus hieman oudoilla ajatuksilla ja toisinaan tyhjillä katseilla. Sanotaan minua myös tiikeriksi, enkä väitä vastaan. Olenhan sentään aikamoinen katti. Rakastan sitä kun saan olla huomion keskipiste ja toisinaan kun ystäviä saapuu ruokapöydän ääreen kahville, käyn nuuskimassa jokaisen läpi ja valitsen sen kaikkein lämpimimmän sylin. Sitten minusta ei pääse enää eroon, jos olen valinnut juuri sinut!

Parhaat päikkärit nukun... talon emännän peiton alla tai isännän sylissä. Selän päällä, pään päällä, hänen tyynynsä päällä, jalkojen välissä, kyljen päällä, mahan päällä. Siinä missä on kaikkein lämmin kohta, tietysti.

Paras ystäväni on... Se joka antaa minulle ruokaa. Ruoka täytyy myös olla kauniilla lautasella, en syö lattialle heitettyjä namipaloja ja jos ruoka on jäänyt purkista, purkin muotoon en koske siihen, se pitää muussata ja juon veteni kahvikupista. Krantuksi ne sanoo..

Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina... herkkutikkuja! Maailman parhaita! Saa veden kielelle ja ravistellessa kuolaläikät lentävät minne sattuu. Esimerkiksi emännän naamalle. 

Kun minua pyydetään tekemään jotain... esimerkiksi tulemaan luokse tai syliin, tulen mielelläni, koska kaipaan rakkautta ja läheisyyttä.

Kotihiiri vai seikkailija? Kotihiiri, vaikka toisinaan kuvittelen olevani iso karmiva tiikeri, eli seikkailija. Yön saapuessa vaanin emännän jalkoja ja hyökkään X-asennossa kohti näitä liikkuvia raajoja. Joskus olen myös utelias ulkomaailman menosta, mutta kotihiiri pilkistää pääni takaa ja minua alkaa pelottaa. Parasta on maata vain lämpimässä ihmisten vieressä tai sylissä.

Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen? Varmasti se kun kotiin kannettiin odottamatta, jokin pieni, hieman omien ihmisteni näköinen otus. Odotin milloin se lähtee, mutta aina se saapui ihmisteni kanssa takaisin meille. Kun se piti ensimmäistä kertaa ääntä juoksin säikähtäen sängyn alle piiloon. Ajan saatossa tajusin, niiden pienien sylissä kannettavien otusten olevan ihmisten pentuja.

Kenet blogosfäärin kissaeläimistä haluaisit tavata? Love my life -blogissa olen bongannut aikamoisia kissakavereita!

Miau!