On aika korkata herkullinen uuniriisipuuro

Eilen sai vaihtaa kalenterin sivua marraskuusta joulukuuksi. Lapset saivat avata joulukalenterinsa ensimmäiset luukut ja se riemu oli nähtävissä. Joulupukkia odotetaan jo kovasti ja marraskuun lopulla päätin korkata jo herkullisen uuniriisipuuron, ripotellen hieman sokeria ja kanelia sen päälle.

Voisihan tätä maukasta puuroa tehdä myös muulloinkin, mutta jostain syystä se tupsahtaa aina mieleen lähellä joulukuuta ja saatetaan valmistaa sitä vuoden vaihteeseen asti. Sitten jätetään tämä helppo resepti hautumaan kesän ja syksyn yli, jolloin on aika jälleen kaivaa puuroriisit kaapista.

Uuniriisipuuron valmistat siis näistä yksinkertaisista raaka-aineista:

1l maitoa
2dl puuroriisiä
½-1tl suolaa

Vuuan voiteluun margariinia tai voita. Mittaa ainekset uunivuokaan. Paista 175 asteessa noin 1,5h. Sekoita muutaman kerran paiston aikana.

Itse valmistan aina tupla-annoksen, koska meillä sekin syödään silmän räpäyksessä. Meistä jokainen siitä tykkää valtavasti ja isosisko aina osaa muistuttaa hänen lempparipuurostaan. Itse syön puuroni aina kanelin, sokerin, voinokareen ja maukkaan ruisleivän kanssa!

Ihanaa joulukuuta siis kaikille!