Suomen kesä, kylmä ja vähäluminen - Ja muita sanontoja, jotka pitivät paikkaansa

Olin kirjoittamassa kesästä ja sen merkeistä. Ajatellut, että hiljaa se hiipii pitkän talven jälkeen tänne Suomen kamaralle. Ja kyllä, hiljaa ja todella hitaasti. Tyrskähdän nauruun kuten Pekka Pouta konsanaan. Ajattelin kirjoittaa kesästä, kesäisten kuvien kera, jotka ovat otettu muutama päivä takaperin. Nyt tänä aamuna maan peittää valkoisen ohut lumipeite.

Suomen kesä, kylmä ja vähäluminen. Ei ole edelleenkään kulunut vitsi, vaan totisinta totta.

Lämpötilojen vaihtelut, yhdistettynä pieneen pöpöön aiheuttivat minulle flunssan tämän "kesäisen" kuvausreissun jälkeen. Juuri edellisellä viikolla kummastelin, etten ole sairastanut flunssaa ihan hetkeen. Oikeastaan koko kevät on mennyt ilman erityisempiä pöpöjä ja nenäliinoja. Tällekkin voi tyrskähtää. Miksi täytyy sanoa jotain sellaista, jonka tietää tapahtuvan juuri noiden sanojen jälkeen?

On koputettava puuta. Mutta niin. En koputtanut. Pitääköhän tämäkin todella paikkansa?

Kaiken näiden keskellä, Suomen vähälumisen kesän ja koputtamattoman puun ohella sain tiedon kouluun pääsystä. Vihdoin ja viimein. Kävin haastattelussa, josta itselleni jäi hieman keskeneräinen fiilis omalta kohdaltani. Jäi mitään sanomaton tunne ja ajattelin, että katsotaan. Katsotaan mitä tuleman pitää, sen enempää varmuutta hehkuen. Ja pääsin kouluun. Kun ajattelee asian hieman negatiivisemman kautta tuntuu, että tuolloin onni lähteekin kukoistamaan ja asiat onnistuu. Jos ajattelen asian menevän täydellisesti ja tästä vielä kehkeytyy jotain mahtavaa, se ei onnistukkaan.

Olen toisinaan pessimisti. Pessimisti ei pety vai miten se meni? Tämäkin tuntui pitävän paikkaansa.

On olemassa monia sanontoja joille yleensä hieman tyrskähtelee, mutta jostain syystä nämä sanonnat ovat täysin oikeassa. Varsinkin nämä, tällä viikolla ja omalla kohdallani.