Tien päässä - Hempeät kiitokset ja hyvästit

Päätän istahtaa koneelle ja kirjoittaa. Selaan facebookkia. Kirjoitan muutaman viestin kavereille. Lisään kuvat, alan kirjoittaa. Otan lisää kahvia, en kirjoita. Täytän kissan ruokakupit. Päätän kirjoittaa. Tyhjää, selaan kännykkää. Otan jälleen lisää kahvia. Laitan viestejä ystäville. Mietin seuraavaa viikkoa. Päätän, että nyt kirjoitan. Vastaan vielä viesteihin. Hörppään kahvia uudestaan ja uudestaan.

Keskittymiskykyni on nollilla. Ollaan tien päässä.

Ahdas kulkuinen tie matkalaukun kanssa. Tien päässä ammottaa avara maisema. Mitä sieltä löytyisikään? Lasken matkalaukkuni ja mietin. Päätän jättää hyvästit teille ihanille lukijoille, Starboxille, blogille. Pitkän harkinnan jälkeen on aika. Olen saanut kokea blogia pitämällä mahtavia asioita, todella mahtavia. Ne jäävät hyviksi muistoiksi muistilokerooni.

Pakkaan matkalaukkuun nyt oman hyvinvointini, joka on itselleni tällä hetkellä pääprioriteettina.

Blogi on ollut osa elämääni liki 7 vuotta. Se tuntuu pitkältä ajalta. Onhan se. En koskaan ole halunnut tehdä tätä puolivillaisin ottein vaan mielummin jätän kirjoittamatta. Rakastan kirjoittamista, mutta en halua tehdä sitä väkisin, ei sitä voi niin tehdä. Ei minun ajatusmaailmassani.

En kumminkaan sano "ei ikinä", koska ikinä ei voi tietää tulevaisuutta.

"Ei ikinä", ei kuulu sanavarastooni. Se on matkassani aina. Mistä sitä tietää löytyykö inpiraatio tiensä jälleen takaisin samalle polulle. Kuljettaisiinko yhdessä samalla aallonharjalla? - Ikinä ei voi tietää.

Mutta nyt tiedän, että tämä on blogini tien päätepysäkki.

Nostan matkalaukkuni ja lähden kulkemaan kohti avaraa maisemaa. Jään seuraamaan muitten ihania blogeja, pakkaan ne mukaani. En kumminkaan häviä tyystin. Minut löytää Instagramista ja Snapchatista nimimerkillä jonnahempee. Niistä löytyy kuulumisia ja kuvia matkan varrelta.

Aivan varmasti.

Hempein kiitoksin ja hyvästein, toivoo Jonna.