Valokuvauksen alkulähteitä

Uuden kameran ostaminen

Asia jota ilman en ehkä enää pärjäisi. Kamera.

Muistan vielä ensimmäisen kamerani, punainen pieni pokkari. Kannoin sitä mukana joka paikkaan. Se kulki mukana ratsastuskoululle ja kuvasin joka ikinen kerta kuvia, toinen ehkä toistaan samanlaisiakin. Pidin vain näkemästäni, ehkä siitä tunteesta jonka kiva kuva toi tullessaan. Kuvasin maisemia, tumman ja vaalean pilven rajoja. Se kärsi matkassa, kävi hevosen suussa ja oli hyvin tärkeä jo kymmenen vuotta sitten. Tuosta muutaman vuoden kuluttua tuli uusi pokkari ja selfiet, jotka tuolloin nimettiin vain kuvia itsestään. Päivittäin uusia kuvia IRC-galleriaan, muistatte varmaan? Hankittiin useasti kaveri kameran taakse, jotta saadaan kivoja ratsastuskuvia. Ripustettiin pokkari puun oksille itselaukaisimen kera ja ehdottomasti aina kaverin kanssa kuvaussessiot yhdessä. Niitä ei saanut unohtaa kun nähtiin. Melkein päivittäin siis.

Se oli sitä aikaa.

Ensimmäinen ja nykyinen järjestelmäkamerani tuli elämääni reilu kolme vuotta sitten. Ja tällä on kuvattu paljon. Ratsastuskisoja ja -tapahtumia, viimeisiä masukuvia supistusten kera, ensihetkiä kotona nelihenkisenä perheenä ja paljon myös omaa ensimmäistä hevosta. Paljon kaikkea mitä maan ja taivaan väliltä voikaan löytyä. Opetellut itse ja lukenut, mitä tälläisellä mustalla palikalla voi tehdä, mihin se pystyy, mitä kaikkea voikaan ikuistaa. Rakastan kuvata toisille, näyttää lopputuloksia hymyssä suin ja löytäen omat suosikkikuvani satojen joukosta. Opettelen edelleen ja halua kehitykseen löytyy.

Jep, enää en osaisi olla ilman kameraa. Nykyään se ei kulje aivan joka paikkaan mukana, joka toisinaan inhottaa. Saa totetamaan, että - Miksi, miksi en ottanut kameraani mukaan. Mutta edelleen se ikuistaa paljon muistoja, paljon hymyjä ja hyvää mieltä, kauniita hetkellisiä maisemia ja edelleen niitä hevosiakin.

Josta kaikki on saanut alkunsa.