Yksi kirja, monta tunnetta

Voiko kirjaa arvostella ja pohtia, vaikka ei olisi lukenutkaan sitä vielä loppuun asti? - Uskon, että tätä kirjaa voi, koska olen löytänyt kirjan jota ei yksinkertaisesti vain voi lukea yhdellä tai edes kahdella kerralla. Tämä vaatii ainakin minulta aikaa. Paljon aikaa. Ja itselleni tämä on kehystämisen arvoinen asia.

Tämä kirja saa tuntemaan tunteita ääripäästä toiseen. Innostusta, hieman kummastelua, ärsytystä, oivalluksia ja naurun hymähdyksiä. Olen puolessa välissä kirjaa tällä hetkellä, mutta tunteet ovat kiirineet puolelta toiselle vuoristoradan lailla. Kun eteen räpsähti vauvan kirje äidille-teksti, melkein ensimmäisten sivujen aikana, purskahdin itkuun. Oikeasti. Ja se ei meinannut loppua, ei sitten millään. Kirja sai minut itkemään.

Syy miksi en saa kirjaa luettua tutulla tyylilläni, eli ahmi kirja yhdessä illassa, on se, että se on raskas. Hyvä, mutta raskas. Se on niin täynnä, niin mielenkiintoista ja ajattelemista vaativaa asiaa, että olen kokenut normaalisti illalla lukiessani sen vaikeaksi. Yksinkertaisesti väsynyt mieleni, ei pysty sisäistämään kaikkea sen sanomaa vaikka kuinka haluaisin. Joten olenkin lukenut muutamat sivut kahteen otteeseen.

Mutta jo puolet kirjasta lukeneena olen saanut hyvän vinkin, ollut huojentunut kirjanmerkkiä laittaessa sivujen väliin, pyyhkinyt kyyneliä, pohtinut kuinka saisin kirjan luettua loppuun kunnolla ajatuksen kanssa ja päättänyt sen, että selviän äitipelistä vielä voittajana.