Tom yum -keitto

Kesälomalla mieheni muisteli viime keväistä matkaamme Thaimaassa. Hän kysyi voisinko tehdä meille jotain ihanaa Aasialaista ruokaa. Hetken mietittiin ja tultiin siihen päätökseen, että jotain keittoa on tehtävä. Tom yum tuli ensimmäiseksi mieleen ja sitähän minä kävin sitten kokkaamaan. Kun keitto oli valmis, se oli kuin tuulahdus ihanasta lomastamme Thaimaassa. Maut olivat aivan täydelliset ja melkein tunsin hiekan varpaissani.

Voit tehdä keiton myös katkaravuista!

Keitosta tuli 4 annosta

Tarvitset:
500g maustamattomia kanan fileepihvejä
2l vettä
2kpl kanaliemikuutioita
2rkl kalakastiketta
3tl tom yum tahnaa (spice up!)
2rkl sokeria
1 rs tuoreita herkkusieniä
1prk mini luumutomaatteja
1 puntti kevätsipulia
1 puntti korianteria (kuvassa persiljaa kun kaupasta oli loppunut korianteri)
1 tuore lime

Ohje: Kuumenna tom yum -tahna kattilassa niin, että maut voimistuvat. Mittaa vesi kattilaan ja liota sinne kanaliemikuutiot. Pilko ja paista kanat kypsiksi pannulla. Pilko myös kevätsipulit, tomaatit ja herkkusienet. Lisää lihat, tomaatit, sipulit ja herkkusienet kattilaan liemen sekaan. Mittaa sekaan kalakastike ja sokeri, purista lime sekaan. Anna maustua liedellä miedolla lämmöllä 15min. Koristele korianterilla ja nauti keitto kuumana!

Mukavaa alkavaa viikkoa!
Hertta