Aika huikea silta

Tätä olen odottanut: pyörällä Laitaatsalmen uudelle sillalle

Olen odottanut kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun Savolinnan Laitaatsalmeen rakenteilla olevan uuden sillan pääsee ylittämään polkupyörällä. Se päivä koitti 2.8. En päässyt ylityspuuhiin heti päivällä, sillä olin vielä perheen kanssa mökkivierailulla Sorsakoskella. Hieman jännitin, josko illaksi luvattu sade siirtäisi neitsytajeluani seuraavaan päivään, mutta onneksi näin ei käynyt. Eli pääsin kuin pääsinkin fillaroimaan uutta kevyen liikenteen väylää korkeuksiin.

Uudelle Laitaatsalmen sillalle pyöräily käy kyllä kuntoilusta, sillä mäkiosuus korkeimmalle kohdalle on kohtuullisen jyrkkä ja pitkäkin. Nimittäin - Laitaatsalmen silta kohoaa peräti 30 metriin. Alikulkukorkeus puolestaan on 24,5 metriä, joten ali mahtuu vähän isommatkin paatit.

Urhoollisesti kuitenkin sotkin polkimia hikikarpalot otsalla valuen. Mutta kyllä kannatti, sillä näkymä ylhäältä on todella huikea. Kaiken lisäksi osasin ajoittaa pyöräretken sellaiseen ajankohtaan, että sain ihailla sillalta avautuvien maisemien ohella alhaalla virrassa lipuvaa tukkilauttaa.

Laitaatsalmen siltaa ei tarvitse välttämättä polkea kokonaan ylös päästäkseen nauttimaan maisemista, sillä sillalle voi nousta halutessaan hissillä. Hissejä on kaksin kappalein. Itse en testannut vielä hissimatkaa, mutta pakkohan sekin on käydä jossakin vaiheessa kokeilemassa. Toinen Laitaatsalmen silloista on vielä rakennusvaiheessa ja valmistunee tämän vuoden loppuun mennessä. Varsinaisesti syväväyläkin on siten kokonaisuudessaan valmis vasta ensi kesänä.

Savonlinnassa on kiva pyöräillä

Ylipäätään polkupyörällä liikkujalle Savonlinna on mielestäni todella kiitollinen kaupunki, sillä väylät alkavat olla priimakunnossa esikaupunkialueilta keskustaan saakka.

Se, mihin toivoisin kaikkien pyöräilijöiden kiinnittävän huomiota, on kypärän käyttö. Itse en uskalla ottaa polkaisuakaan ilman tuota suojavarustetta. Blogiani lukevat tietävät kyllä miksi. Jos vielä kuulut siihen joukkoon, jonka mielestä kypärä sotkee tukan tai näyttää muuten vain typerältä, käy lukaisemassa tämä postaus.

Ja siltoja riittää!

Mitä siltoihin tulee, on niitä Savonlinnassa varmasti keskimääräistä enemmän. Itäpuolella kaupunkiin tullaan sisään Kyrönsalmen siltaa pitkin. Aivan keskustassa on muun muassa Pitkäsilta, Torisilta, Casinon silta ja Olavinlinnaan johtava ponttonisilta. Kyrönsalmen ylittää lisäksi rautatiesilta, jota pääsee kulkemaan myös pyörällä ja kävellen. Muitakin siltoja kaupungissa löytyy.

Savonlinnaa verrataan usein Monacoon. Oikeastaan parempi vertauskohde voisi olla Venetsia. Molemmissa kaupungeissa olennainen osa keskustan näkymää ovat vesi, saaria yhdistävät sillat ja liikkumiseen käytetään veneitä.

Oikeastaan tämä kotikaupunkini on niin ainutlaatuinen, että sitä on turha lähteä vertaamaan mihinkään muuhun paikkaan. Ja sitä paitsi – täällä asuu myös saimaannorppa. Pistäkääpä paremmaksi 😊

Tulkaahan kylään!