Alkuviikon pohdintoja ja suurperhe-elämää

Emma oli viikonloppuna AFS:n orientaatioleirillä Tampereella. Sunnuntaina kotiin palasi vähän väsynyt, mutta todella tyytyväinen tyttö. Uni oli kuulemma jäänyt vähemmälle, koska leirillä oli niin mukavaa. Silmät pyöreinä kuitenkin kuuntelin, kun Emma kertoi erilaisista kokemuksista, joita joillakin vaihtareilla oli kahden viikon aikana ehtinyt tulla. Joku mietti perheen vaihtoa ja toinen oli jo perheen vaihtanutkin. Syitä oli monia: osa liittyi arjen velvollisuuksiin ja osa oikeuksiin, jotka olivat erilaisia host-perheenjäseniin verrattuna. Se pisti miettimään motiiveja, joita isäntäperheeksi hakevilla on ehkä ollut. Tuli myös mieleen se, ryhtyvätkö jotkut host-vanhemmiksi saadakseen kotiin ilmaisen au-pairin? Vai onko ristiriidoissa kyse vain kulttuurien välisistä eroista?

Paha mennä arvailemaan ihmisten ajatuksia ja motiiveja. Meillä kuitenkin keskusteltiin sunnuntai-iltana pintapuolisesti uudelleen vaihto-oppilaan asemasta perheessä. Lyhyesti sanottuna: Emma on meille kymmenen tulevan kuukauden ajan neljäs lapsi, jolla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin perheen lapsilla. Ja näin alussa itse asiassa olemme katsoneet tärkeimmäksi seikaksi sen, että nuorta ei rasiteta liikaa arjen velvollisuuksilla, jotta hän saa rauhassa sopeutua perheeseemme ja tarkkailla meidän elämää ja rutiinejakin. Aina voi miettiä asiaa siltä kantilta, että olisi itse se, joka on "heitetty" keskellle kaikkea uutta. Vie varmasti ainakin pari kuukautta, että olotila alkaa olla ns. normaali.

Mitä sopeutumiseen tulee, olen kyllä huomannut olevani itsekin tavallista väsyneempi. Englanniksi puhuminen ja asioiden selvittely ei ole se maailman helpoin homma - varsinkaan, jos kielitaito ei ole se: speaks english fluently :). Oma tilanteeni on kuitenkin sikäli armollinen, että en ole töissä kahdeksasta neljään. Opiskelen ja teen freenä kirjoitushommia, joten aikaa jää välillä yksinäiselle asioiden pohdiskelullekin. Ja hyvä niin.

Tämä viikko perheessämme eletään todellista suurperheen arkea. Sunnuntaina nimittäin meille tuli viikon ajaksi vielä yksi ylimääräinen vaihto-oppilas, saksalainen Amelie. Tämä oppilasvaihto liittyy Sallan saksan kielen opiskeluun. Talvisalon koulussa on nimittäin jo reilun kymmenen vuoden ajan ollut tapana, että saksaa opiskelevat lähtevät yhdeksännen luokan keväällä vierailulle Savonlinnan ystävyyskaupunkiin Detmoldiin. Sitä ennen kaupungin keskuskoulusta tullaan visiitille tänne meille päin. Oppilaat asuvat puolin ja toisin perheissä ja tutustuvat viikon aikana toistensa arkielämään. Kuluvan viikon ajan ruokapöytämme ääreen kokoontuu siis aika ajoin peräti seitsemän ihmistä. Ja melkoinen pulina pöydässä on jo käynytkin, kun viisi 11-17-vuotiasta nuorta on vaihtanut ajatuksia englanniksi, saksaksi ja suomeksi.


Säpinää iltapalapöydässä.

Se, mitä tähän viikon alun viisaudeksi voisin sanoa on: kielten opiskelu kannattaa! Käyttäkää ihmiset vaikka sitä vähäistäkin kielitaitoa aina kun se on mahdollista. Maailma on siten astetta laajempi. Ja jos kielitaito ei riitä, on aina olemassa yksi yhteinen kieli, joka ei vaadi pitkää opiskelua. Nimitttäin HYMY. "Hymy on lyhyin etäisyys kahden ihmisen välillä." - Victor Borge

Hymyillään!