Kun Aku Ankka polkee, niin aina on tiellä banaaninkuoria

Polkupyöräily avartaa

Kesässä yksi parhaita asioita on se, että pääsee liikkumaan polkupyörällä. En voi sanoa, että olisin mikään intohimoinen fillaristi, mutta nautin siitä, kun auton sijaan voin hurauttaa esimerkiksi kuntosalille pyörällä. Usein käyn heittämässä pyörälenkin ihan vain ihaillakseni Savonlinnan upeita järvimaisemia. Tämän kotikaupunkini voi nimittäin oikeastaan kiertää rantoja pitkin polkupyörällä.

Mutta mihin se kypärä sitten unohtui?

Yksi asia, joka minua vaivaa pyöräillessäni on kuitenkin se, että aika moni kanssapyöräilijä näyttää jättävän kypärän kotiin. Vai olisikohan peräti niin, että he eivät edes omista kypärää.

Joka kerta, kun näen pyöräilijän ilman kypärää, tuntuu hieman pahalta. Kaiken lisäksi se ilman kypärää pyöräilevä on luvattoman usein äiti- tai isäihminen, jolla istuu tarakalla lapsi tai/ja vierellä sitkuttaa vielä pienellä fillarilla yks tai kaksi lasta lisää. No noilla lapsilla luojan kiitos on lähes poikkeuksetta kypärät päässä.

Kysymykseni kuuluukin: Onko äidin ja isän pää jotenkin vähemmän suojauksen tarpeessa vai luulevatko vanhemmat, että heidän päänsä ovat umpiluuta ja kestävät kosketuksen asfalttiin? Sitä paitsi, minkälaisen viestin vanhempi antaa jälkikasvulleen, kun hän ei suojaa omaa päätään?

No, en nyt erityisesti halua moralisoida ketään tuolla kypäräasialla. Olen kuitenkin satavarma siitä, että jos ensihoito- ja päivystyshenkilöstö saisi päättää, pyöräilykypärä olisi pakollinen.

Itse en uskalla pyöräillä metriäkään ilman kypärää. Syykin on mitä ilmeisin. Se kypärä päässä on nimittäin täydellä varmuudella suojannut minua vakavammilta vahingoilta jo neljä kertaa. Juu – juu – tekevälle sattuu, ja Aku Ankalle vielä enemmän.

Keissi 1

Vakavasti puhuen. Ensimmäisen kunnon tällin sain jo parikymmentä vuotta sitten. Pyöräilin Pitkäsiltaa pitkin pyöräilijöille tarkoitetulla puolella. Edessäni pyöräili kohtuullisen rivakasti toinen fillaristi. Yllätys vaan, tämä fillaristi päätti kesken kulkunsa hypätä pois satulasta, koska kävelijöiden puolella tuli vastaan tuttu. Arvata saattaa miten minulle kävi. Äkkijarrutus ja sarvikon yli kierien ajoradalle. Lopputulos: auto ei onneksi viimeistellyt lopputulosta ja kypärään tuli halkeama. Samoin pää oli pyörällä, mutta ehjä!

Keissi 2

Toisen kerran menin pää edellä asfalttiin kolme vuotta sitten, kun sain äitienpäivälahjaksi uuden fillarin. Perheen jäädessä tekemään äitienpäivälounasta minä läksin nauttimaan ensimmäisestä lenkistä uuden fillarin kanssa. No. Tässä fillarissa oli myöskin ihan uudet ja todella herkät levyjarrut. Jokainen voi mielessään kuvitella miten minulle kävi, kun tuli se hetki, kun piti ensimmäisen kerran käyttää noita levyjarruja. Lopputulos: pää edellä pusikkoon. Ja taas sarvikon yli. Tällä kertaa lopputuloksen viimeisteli päälle tullut fillari, jonka sarvikoista en ollut hennonnut päästää irti. Olihan pyörä uusi..

Keissi 3

Myös toissa kesänä kaaduin fillarilla lahjakkaasti, kun luulin multitalenttina pystyväni ajamaan pyörällä ja antamaan samalla esikolle kännykällä ohjetta, miten hyvä pannukakku tehdään. Lopputulos: minusta oli tulla pannukakku. Bonuksena rikkinäiset trikoot ja käynti päivystyksessä, koska kyynärpäähän oli tullut erittäin syvä haava. Mutta. Pää oli ehjä. Siinä oli kypärä.

Keissi 4

Viime kesänäkään en välttynyt ympärimenolta. Tällä kertaa pyörähdyksen syy oli se, että uhrauduin keskimmäisen puolesta. Olimme nimittäin pyöräilemässä ja emme sitten olleet keskustelleet reitistä. Kumpikin oletti toisen menevän tiettyä reittiä. Ajoimme peräkanaa kuin ne kuuluisat Ellun kanat. Ja uskokaa tai älkää, keskustelimme kypärän tärkeydestä. Keskimmäisen mielestä se näytti todella typerältä hänen pääsään. Hetkeä myöhemmin hän oli toista mieltä. Neitokainen kaarsi pyörällään suuntaan, johon hän oletti minunkin tulevan. No, minulla oli ihan toinen suunnitelma. Aika salamannopeasti jouduin tekemään päätöksen siitä, että kaadun, etteivät pyörämme törmää toisiinsa ja me molemmat kaadumme. Lopputulema: pää edellä asfalttiin, iso säikähdys, rikkinäisiä vaatteita, itkua ja kotiinkuljetus autolla. Ja pari päivää buranaa kipeytyneisiin niskoihin.

Halpa henkivakuutus

No, suuri osa pyöräilijöistä selviää ilman törmäilyjä tai onnettomuuksia. Aika yleisiä ne kuitenkin ovat. Sitä minä vaan, että antakaan sen tukan mennä siellä kypärän alla lyttyyn. Sen voi kohennella viisipiikkisellä. Sen sijaan aivojen asettelu ennalleen ei ole yhtä helppoa.

Turvallisia pyörälenkkejä kaikille toivoo Erja ”Aku Ankka” Eliala 😊