Jokaiselle löytyy oma laji!

Oman lajin hakeminen

Vierivä kivi ei sammaloidu. Kliseistä, mutta totta. Tällä vierivällä kivellä tarkoitan tällä kertaa liikkumista. Olen aina liikkunut tietoisesti – ihan pienestä pitäen. Suosikkilajejani pikkulapsena olivat hiihtäminen ja juoksu sekä jalkapallo. Hiihtäjistä ihailin yli kaiken Helena Takaloa (takavuosien suomalainen huippuhiihtäjä, jonka nimi ei suurimmalle osalle nuorisoa sano yhtään mitään) ja uskoin hetken, että minusta tulee hiihdossa vähintään yhtä hyvä. Ei tullut.

Lupaavasti alkanut ura loppui siihen, kun koulun hiihtokilpailussa sovitin monoihin ensimmäistä kertaa muovisukset. En ole varma, tuliko joku voidelleeksi ne sukset millään suksivoiteella (ainakaan pitovoide se ei ollut), sillä muistan neljän kilsan lenkistä ainoastaan sen, että ainoa tapa edetä oli tasatyöntö hartiavoimin ja mäet menin ylös sivuttain tampaten.

Lopulta oksensin ladun varteen. Suivaannuin muovisuksille niin pahasti, että tänäkään päivänä en ihan ensimmäisenä ole ilmoittautumassa hiihtolenkille.

Juoksukin vaihtui myöhemmin ripeään kävelyyn. Siinäkin oppi tuli vähän kantapään kautta. Astmaatikkona en vaan pysynyt nauttimaan juoksusta, vaikka kuinka yritin ja olisin halunnut.

Ei siis ihme, että myöhemmin nuorena naisena kiinnostuin kuntosalitreenistä (silloin sitä kutsuttiin punttisalitreeniksi).

Ainakaan omilla kahdella vakiosalilla ei juuri muita naisia näkynyt ja laitteistoarsenaali oli ehkä puolet nykyisestä. Tästä huolimatta punttisali tarjosi mukavan yhteisön ja paikan, jossa sain liikkua omaan tahtiin. Olin löytänyt oman lajini :)

Kannattaa kokeilla useita lajeja

Punttisalitreenien oheen olen vuosien varrella ottanut makupalaksi muitakin lajeja. Helsingissä asuessa kävin miehen kanssa säännöllisesti pelaamassa tennistä. Lisäksi harrastin muutaman vuoden karatea. (Motiivina lajin aloittamiselle oli itsepuolustustaito, joka Kallion, ainakin siihen aikaan levottomilla, kulmilla asuessa antoi itsevarmuutta.)

Kamppailulajeista olen kokeillut myös Kraw Magaa, jota harrastin muistaakseni parisen vuotta.

Tykkäsin tuosta israelilaisesta itsepuolustuslajista, mutta katsoin parin kolmen vamman jälkeen parhaaksi lopettaa. Muistaakseni otin tilalle kahvakuulan, jonka parissa viihdyin pitkän aikaa, enkä vähiten hyvän vetäjän ansiosta. (Terveiset Gym 42:n Juha Parkkiselle.)

Hieman eksoottisempien kokeilujen listaan laitan tai chin (tykkäsin, mutta en ikinä oppinut niitä kuvioita) ja shindo-venyttelyn, jonka voisi taas ottaa mukaan.

Edelleen teen kokeiluja eri lajien pariin. Punttisalitreeni on minulle kuitenkin ollut aina se lempilaji.

Edes raskaana olo ei ole saanut minua pitämään salitaukoa. Ja kun lapset putkahtivat maailmaan, otin heidät joskus salille mukaan. Jonkun mielestä se saattaa olla väärin, mutta minulle ja muksuille se sopi paremmin kuin hyvin. Nyttemmin jokainen liikkuu säännöllisesti.

Liikutaan terveys edellä

Se mitä haluaisin kaikille liikkujille toivoa, on liikkumisen ilo. Jokaiselle löytyy varmasti laji, josta nauttia. Ja lajeja kannattaa vaihdella ja testailla. Kroppa ja pää tykkäävät siitä, että rutiinit välillä rikotaan.

Eikä perusliikkujan kannattaisi ikinä ottaa liikkumista liian tosissaan. Tavoitteena tulisi olla hyvä kunto ja terveys.

Se on asia, mikä varsinkin monelta nuorelta liikuntakärpäsen puremalta unohtuu. Kaikista ei tarvitse tulla fitnesstyyppejä tai voimamiehiä/-naisia – eikä varsinkaan tiukalla aikataululla. Tärkeintä ei ole rääkätä ja kurittaa kehoa niin, että liikkumisen hyöty kääntyykin sitten haitaksi. Hitaasti hyvä tulee.

Pitkässä juoksussa varmasti hyödyllisintä on se, että liikkuu säännöllisesti ja monipuolisesti omaa kehoaan kunnioittaen.

Kuntotestiä

Tähän tarinan loppuun sopii videon tynkä parista liikkeestä, joilla testaan välillä kuntoani. Ja mikäli uutisiin on uskominen, niin ainakin tuo nouse ylös lattialta -testi kertoo kuulemma keski-ikäisen kunnosta paljonkin. Video pitäisi löytyä seuraavasta linkistä:

https://www.facebook.com/423687988028991/videos/430696970661426/

Näillä sanoilla ja kuvilla, mahtavaa viikon jatkoa kaikille. Ja täppäähän tähteä, jos juttu liikutti sinua yhtään!