Joskus on parempi vain päästää irti

Intohimosta syntyy onnistumisia

Keskimmäiseni aloitti balettiharrastuksen myöhään, noin 12-vuotiaana. Sitä ennen hän oli tanssinut jo vuosia street- ja jazz-tanssia. Baletti vei mukanaan niin täydellisesti, että muut tanssilajit saivat jäädä. Tilalle tulivat tiukkaakin tiukemmat balettisulkeiset (minun lanseeraama nimi), ja enimmillään neitokainen treenasi viikossa 18 tuntia.

Seurasin vuosia keskimmäisen kehittymistä, joka oli oikeastaan huimaa. Tossut vaihtuivat melko nopeaan tahtiin kärkitossuihin. Samalla seurasin sitä, miten lapsesta nuoreksi naiseksi kasvava tyttö kipuili baletin vaatimusten kanssa. Keho ei taipunut luontaisesti kaikkeen, mitä tämä laji olisi vaatinut. Kehoa piti siis pakottaa ja paljon. Baletissa ei myöskään ollut sijaa ulkoiselle epätäydellisyydelle. Ei ainakaan neitokaisen mielestä, joka kerta toisensa jälkeen totesi olevansa liian iso tähän keveyden illuusiota tavoittelevaan lajiin.

Joskus tarpeeksi on riittävästi

Kesällä keskimmäinen alkoi puhua, josko siirtyisi baletista takaisin jazz-tanssin pariin. Aikaisemmin kesän baletilla täyttänyt neito antoi kehonsa levätä. Kävi juoksemassa kuulokkeet korvilla ja vietti aikaa kavereiden kanssa. Sille ei aikaisemmin ollut riittänyt juuri aikaa. Treenit alkoivat syksyllä. Mutta, kesä oli tehnyt kuitenkin tehtävänsä. Päätös lopettamisesta syntyi muutaman treenikerran jälkeen.

Kun harrastus aiheuttaa ilon sijaan stressiä ja syö voimavaroja, on aika lopettaa. Se ei tarkoita sitä, että harrastukseen satsatut tunnit ja sen parissa valuneet hikipisarat ja jännityksen hetket olisivat menneet jotenkin hukkaan. Ei todellakaan.

Mikään ei mene hukkaan

Vuodet tiiviin ja vaativan harrastuksen parissa ovat kasvattavia. Baletti opetti lapselleni rajojen ylittämistä, oman mukavuusalueen ylittämistä ja ennen kaikkea baletissa lapseni joutui ylittämään itsensä – kerta toisensa jälkeen.

Balettiyhteisö on myös usein tiivis. Vain toinen balettia harrastava tietää sen tuskan, kun kahden tunnin treenien jälkeen pohkeita ja varpaanpäitä polttelee. Vain toinen balettitanssija tietää sen riemun tunteen, kun ensimmäistä kertaa rohkenet nousta noiden tossujen kärkien varaan. Tai tunteen kun ensimmäinen piruetti kärkitossuilla onnistuu.

Baletti antoi siis ystäviä. Ystäviä, joiden kanssa lapseni on voinut kasvaa ja jakaa tunteita myös tanssin ulkopuolelta. Keskimmäiselläni oli onni saada myös mahtava opettaja – Dan. Dan, joka opetti suojattinsa arvostamaan itseään ja luottamaan itseensä. Ohjaaja, joka sanoi, että jokainen tanssija on arvokas.

Irti päästäminen vapauttaa

Mutta joskus on vain aika päästää irti. Se ei todellakaan tarkoita luovuttamista. Se tarkoittaa sitä, että on aika siirtyä eteenpäin. Sillä uudet seikkailut odottavat. Ja kun ne seikkailut tulevat vastaan, on hyvä tietää, että entiset kokemukset ovat rikkautena elämänkokemuksien aarrearkussa. Ne ovat tehneet kokijastaan vahvan. On aina hyvä omata tietoisuus siitä, että pärjää haastavissakin tilanteissa ja ettei ensimmäisestä vastoinkäymisestä tarvitse lopettaa.

Kun irti päästämisen jälkeen tuntuu helpolta hengittää, tietää, että on tehnyt oikean päätöksen. Elämä on aina valintoja. On viisautta vapauttaa energiansa uuteen. Silloin voi loistaa ympärilleen entistä kirkkaampana. Niin syntyvät timantit 😊