Kun esikoinen ajokortin sai...

Esikoisemme sai hiljattain ajokortin. Ajokortin saaminen on monelle nuorelle yksi etappi matkalla kohti aikuisuutta. Minulle se on myös merkki siitä, että aika kuluu melko vinhaa vauhtia. Äskenhän vasta itsekin jännitin inssiajoa kämmenet hikoillen. Miten oma lapseni voi olla siinä samassa vaiheessa?

No en nyt takerru siihen, että tunnen itseni aika ajoin melko vanhaksi esikoisen ajokortin myötä (siihen on kyllä muitakin syitä...).

Sillä – ajokortti merkitsee myös hieman helpotusta perheemme kuljetuslogistiikkaan.

Jokainen voi kuvitella mitä rumpaa kolmen aktiivisesti harrastavan lapsen kuljetus arjessa tarkoittaa. Linja-autovuorot nimittäin harvenevat tai loppuvat virka-ajan umpeuduttua ja ainoa tapa päästä lähiöstä keskustaan on oma auto, fillari tai apostolin kyyti. Varsinkaan pimeällä ja tuulisella syys-talvi-kaudella ei lapsia raaski laittaa kulkemaan pitkän koulupäivän päätteeksi harrastuksiin omatoimisesti. Joten esikoisen ajokortti on todella mahtava juttu, sillä voin delegoida osan kuljetuksista hänelle.

Pakko kuitenkin myöntää, että ajokortti on toisaalta tuonut äiti-ihmisen mielenpäälle yhden pienen huolenaiheen lisää. Joka kerta kun Lotta lähtee liikenteeseen, odotan viestiä siitä, että hän on perillä. Oman jännitysmomentin autolla liikkumiseen Savonlinnassa tuo Laitaatsalmen uuden sillan rakennustyömaa sekä keskustan katuremontti, jotka muuttavat liikennejärjestelyjä lähes viikoittain.

Mallioppiminen toimii

Muutakin ajatuksen vaihtoa on tuore ajokortti perheessämme aiheuttanut. Kun kerroin Lotalle, että itse käytin ns. 80-lätkää vuoden ajan ajokortin saamisen jälkeen ilmaisemaan kanssaliikkujille olevani liikenteessä noviisi, toivoi hän tuon käytännön olevan voimassa edelleen. Olen samaa mieltä.

Juuri kortin saanut kuski voi olla vielä hyvinkin epävarma osaamisestaan.

80-lätkä olisi hyvä viesti muille liikenteessä liikkuville siitä, että kuski on kortista huolimatta harjoitteluvaiheessa monessa suhteessa.

Noin 18 vuotta ajoani vierestä seurannut esikoinen on opettanut minulle myös sen, miten tarkkana minun olisi pitänyt olla antaessani esimerkkiä liikennekäyttäytymisestä. Paino sanoilla olisi pitänyt… Pikkuveljensä mukaan neitokainen kuulemma käyttää ajaessaan ihan samoja fraaseja kuin minäkin. Niistä painokelpoisimpia lienevät lauseet: Eikö tuo osaa käyttää vilkkua. Eikö ne oikeesti osaa ajaa liikenneympyrässä ja mitä ihmettä tuo auto matelee… No, samalla toivon, että hän on oppinut sen, että suojatiellä tien ylitystä odottavalle ihmiselle annetaan aina rauha ylittää tie omasta kiireestä huolimatta. Ja että liikenteessäkin vähemmän on usein enemmän – ja se koskee erityisesti kaasun käyttöä.

Joka tapauksessa. Tänäkin syksynä liikenteessä on noviiseja kävelemässä, auton ratissa, mopon päällä ja pyörän satulassa. Yritetään me varttuneemmat ja kokeneemmat antaa sitä liikennekäyttäytymisen mallia, jonka myötä jokainen meistä pääsee turvallisesti kotiin!