Kylässä kuin kotonaan

Totuus on, että matkailu avartaa. Väitän kuitenkin, että yhtä avartavaa on ottaa kotiinsa asumaan täysin ventovieras ihminen ja vieläpä täysin vieraasta kulttuurista. Uusin kokemuksemme on kiinalaisesta opiskelijasta, joka asui kodissamme viisi päivää. Kutsuimme 15-vuotiasta neitokaista hänen omasta toiveestaan nimeltä Lucy. Ymmärsimme varsin pian miksi, sillä kiinalaisnimen oikein ääntäminen ei tainnut luonnistua meistä keneltäkään.

Se, miksi Lucy oli meillä, liittyi Savonlinnan Taidelukioon. Taidelukiossa vieraili nimittäin pekingiläisestä taidekoulusta opiskelijaryhmä tutustumassa täkäläisiin opiskelutapoihin, ja opiskelijat olivat toivoneet voivansa viettää osan vierailuajasta paikallisissa perheissä.

Jostain kumman syystä huomasimme perheen vahvistuneen väliaikaisesti yhdellä uudella jäsenellä.

Oikeastaan tuo sana vahvistuminen kertoo paljon siitä, miksi oman kodin sisäpiiriin kannattaa ainakin joskus ottaa jäseneksi joku aivan tuntematon tyyppi. Se kokemus nimittäin antaa paljon. Kyse on paitsi kulttuurinvaihdosta, myös ihmisten välisestä kommunikaatiosta, jolla voidaan romuttaa ennakkoluuloja ja turhia kanssakäymisen esteitä. Lisäksi kokemus vahvistaa perhettä ja kasvattaa itseluottamusta kykyyn tulla toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa.

Omaa ympäristöään ei aina muista arvostaa

Muutaman viime vuoden sisällä meillä on asunut lyhyempiä ja yhden pidemmän jakson ajan perheen ulkopuolisia nuoria. Muistan, miten eka kerta jännitti aivan tajuttomasti. Koti piti siivota paremmin kuin joulun alla ja jopa ne kuuluisat komeron perätkin taisi tulla puunattua. Nyt kun miettii, kaikki se jännittäminen oli turhaa - puunaamisesta puhumattakaan.

Nuorilla näyttäisi olevan luontainen taipumus sopeutua uusiin oloihin.

Minulle perheen äiti-ihmisenä on myös helpottavaa, että vieraamme eivät ole olleet turhan vieraskoreita, vaan he ovat olleet kylässä kuin kotonaan.

Mutta mennäänpä Lucyyn. Pekingin keskustassa asuva neitokainen oli täynnä ihmetystä tilasta, jota meillä suomalaisilla on käytettävissä yllin kyllin. Ja luonto on lähellä joka paikassa. Ei tarvitse lähteä hakemaan luontoelämystä matkojen päästä, koska se odottaa jo ulko-oven takana. Sitä ei aina oikein itse muista arvostaa. Pakko tunnustaa, että hieman kadehdin Lucyn intoa päästä mustikkametsään ja keräämään kanttarelleja. Itse en ole nimittäin kyseisissä puuhissa viime vuosina kunnostautunut. Parhaaksi kokemuksekseen Lucy nimesi kuitenkin uimisen. Opettaja oli tosin kieltänyt menemästä järveen, koska vesi on kylmää. Mutta ei kerrota sitä opettajalle...

Lucy lähti keskiviikkona ryhmänsä kanssa kohti Lappia tapaamaan joulupukkia ennen kotimaahan paluuta. Me jatkamme arkista aherrusta, mutta tiedostamme sen, että olemme tämänkin kohtaamisen myötä yhtä kokemusta rikkaampia ja ehkä hitusen tiedostavampia ihmisiä.

Alla oleva kuva on muuten ihan Savonlinnasta. Käsittämättömän hienoja paikkoja täällä! Kuvan myötä toivon kaikille teille mielenkiintoisia kohtaamisia - niin oman ympäristön kuin ihmistenkin kanssa :)