Mikä ihme meidät saa mollaamaan itseämme?

Itseruoskintaa

”Miks mie oon niin huono matikassa. Miks miun aukikierto on niin surkee. Kaikilla muilla on paljon parempi. Mie näytän niin läskiltä tässä balettipuvussa, että oksettaa.” Kuuntelen, kun keskimmäinen antaa itselleen rakentavaa kritiikkiä. Tai pikemminkin ruoskii itseään noin niin kuin kuvainnollisesti. Yritän väliin sanoa, että ethän sie ole huono, vaan sie nyt et vaan halua panostaa matematiikkaan niin paljon kuin muut ja et ylipäätään tykkää matematiikasta. Yritän sanoa, ettei lyhyelle matikalle siirtyminen ole mikään luovutusvoitto. Yritän, mutta minua ei juurikaan kuunnella – tai siltä se näyttää.

Meistä jokainen sortuu luultavasti lähes päivittäin siihen, että mollaa itseään milloin mistäkin. Oma ajatukseni on, että jos jotakin tarpeeksi pitkään itselleen hokee, alkaa tuo hokema ikään kuin tulemaan todeksi. Samoin käy, jos kuulee säännöllisesti jonkun toisen sanovan itsestään jotakin, olkoon se negatiivista tai positiivista. On siis oltava tarkkana siitä, mitä ja miten itselleen ja muille sanoo.

Kiitos kaunistaa

Tässä ihmiselämässä me ihmiset annamme harvoin hyvää palautetta kenellekään yhtään mistään. Ei anneta, vaikka aihetta olisi. Sen sijaan muistamme kyllä mainita, jos joku tekee jotain väärin tai eri tavalla, kuin mitä me itse teemme.

Sain itse tällä kuluvalla viikolla sähköpostiin hyvää palautetta kirjoittamastani työjutusta. Luin tekstin läpi varmasti kolmeen kertaan, ennen kuin todella sisäistin sen sanoman. Olin tehnyt jotakin tämän palautteen antajan mielestä hyvin. Voi että tuli hyvä mieli – ja ihan pitkäksi aikaa. Ja aivan varmasti poskeni rusottivat hetken kuin nuorella neitokaisella ja silmissäni tuikkivat tuhannet tähdet. Ja uskon, että kohensin myös ryhtiäni ja annoin hartioiden laskeutua hetkeksi rentona alas.

Kiitä ja kehu itseäsi päivittäin

En usko, että tuo positiivisen palautteen antaminen lisääntyy tässä ihan lähiaikoina suomalaisessa kulttuurissa. Tämän vuoksi meidän on ehkä keskityttävä enemmän siihen, miten puhumme sille tyypille, joka katsoo meitä aamuisin peilistä. Sitä tyyppiä kannattaa kehua ihan vaikka sen takia, että tulet viettämään sen kanssa loppuelämäsi. Ja se tyyppi on varmasti ihan riittävän hyvä sellaisenaan kaikkine pikku vikoineen

Itse aloitin tämän itsekehu/-kiitos-kampanjan ostamalla itselleni kukkia - keltaisia narsisseja peräti kassillisen verran. Olen mielestäni sen  verran hyvä tyyppi, että ansaitsen kukkia. Kaksi näistä keväisistä kukista jätän koristamaan omaa kotia, ja yhden aion viedä äidilleni. Hänkin nimittäin ansaitsee kukkia muulloinkin, kuin toukokuun toisena sunnuntaina.

Lisäksi jatkossa aion sanoa peilikuvalleni aamulla: ”Moikka kamu, näytätpä kivalta tänään. Lähdetään tekemään tästä päivästä hyvä päivä.” Sanon itselleni ne asiat, mitä toivoisin toisten itselleni sanovan. Sillä - mistäpä muualta kuin itsestä sitä muutosta kannattaisi aloittaa...

Lue lisää aiheesta:

Tärppejä hyvinvointiin

Palautteen antamisen sietämätön keveys

P.S. Huomasin, että myös Smiling Forever -blogissa oli aihetta sivuavaa pohdintaa 😊 otsikolla ”Älä vertaile itseäsi muihin”.